nhl

6 Results / Page 1 of 1

Background

Uutiset

Jesse Kiiskinen jäi HPK:hon vielä vuodeksi kypsymään: ”Ensi kaudella koittaa hyppy tuntemattomaan – lyödään taas all-in”

HPK:n kultakypärä Jesse Kiiskinen istahtaa haastatteluun suihkunraikkaana juuri jäiden jälkeen. Hollolasta lähtöisin oleva parikymppinen hyökkääjä on noussut nopeasti sen kategorian pelaajaksi, jonka iholle vastustajat pyrkivät jo ennen aloitusta. Juniorivuodet vierähtivät Pelicansissa, jonka arjesta Kiiskisellä on edelleen lämmin kuva. – Kyllä mulle tarjottiin hyvä paikka kasvaa ja kehittyä jääkiekkoilijana ja urheilijana ylipäänsä. Välillä oli ylä- ja alamäkiä, mutta niistä selvittiin. Kotitausta tuki harrastusta vahvasti. Isä Ville Kiiskinen pelasi enimmäkseen kakkostasolla ja […]

today28.11.2025

Uutiset

Ukko-Pekka Luukkonen viime kauden NHL-läpimurrostaan: ”Löytyi oma rauhallisempi tyyli, johon voi luottaa”

Loppukesästä Hämeenlinnassa junioreiden maalivahtileiriä tähdittänyt Ukko-Pekka Luukkonen teki lopullisen NHL-läpimurtonsa viime kaudella nousemalla huimalla tavalla Buffalo Sabresin kolmosmolarista ykköseksi. HPK:ta viimeisinä juniorivuosinaan edustanut 25-vuotias Jää-Ahmojen kasvatti tahkosi 54 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,0. – Siinä näkyi kaikki viime vuosien kesäharjoittelussa ja maalivahtijäillä tehdyn työn tulos, jonka avulla pystyin muuttamaan pelitapaani rauhallisemmaksi. Pystyin ainakin suurimman osan illoista pelaamaan tasaisesti omalla tyylillä, johon saattoi luottaa, eikä tarvinnut joka peliin etsiä jotain uutta taktiikkaa tai […]

today6.10.2024

Uutiset

Kotona piipahtaneelle Juuse Sarokselle tulee rapakon takana jo vuosikymmen täyteen: ”Aika on mennyt nopeasti”

Elokuun alussa HPK:n maalivahtileirillä päivän viettänyt Juuse Saros ehtii viettää Suomessa kesäisin kolmisen kuukautta hiukan joukkueen kevätmenestyksestä riippuen. Viime keväänä Saroksen seura Nashville Predators putosi pudotuspelien avauskierrokselta, joten kausi päättyi jo MM-kisojen alla. – Toukokuun lopussa tulin, joten tässä ehtii hyvin nähdä kavereita ja perhettä sekä matkustella, Saros sanoo. Urheillakin pitää, joten ohjelmaan kuuluu jääharjoitusten ohella tennistä ja salitreeniä. Hämeenlinnassakin tähtimolarilla oli kiire Kerhoradion haastattelun jälkeen pelaamaan padelia. Molemmat kaupungit […]

today1.9.2024

Uutiset

Urallaan sorsittu Danick Martel kummastelee suomalaisten vaatimattomuutta: ”Pelejä ei pelata paperilla”

HPK:n uusi kanadalaishyökkääjä Danick Martel on osunut kolmessa Liiga-ottelussa jo kolmesti. Harjoituskaudellakin hän oli Kerhon kolmanneksi tehokkain pelaaja saldollaan 4+4, vaikka eurooppalaisessa pelitavassa on vielä opettelemista. – Peli on erilaista kuin Pohjois-Amerikassa – nopeaa, mutta isossa kaukalossa aikaa on enemmän. Olin ennen alaketjujen taitava pisterohmu, mutta täällä on parempi mahdollisuus pitää kiekkoa ja tuottaa tehoja. Hukkasin harjoituspelissä paljon tekopaikkoja, mutta kunhan itseluottamukseni palaa, tuon menestystä joukkueelle, Martel sanoo. Ensimmäistä kauttaan […]

today19.9.2023

Kommentaattorivieras

Riku Hahl loisti roolipelaajana NHL:ssä ja Leijonissa: ”Ulosmittasin itsestäni kaiken mahdollisen”

HPK:n kaikkien aikojen menestyneimpiin jääkiekkoilijoihin lukeutuva Riku Hahl löi itsensä läpi NHL:ssä jo päältä parikymppisenä vuosituhannen vaihteen jälkeen, vaikka alla oli vain kolme kautta SM-liigakiekkoa pienessä roolissa. Hän suuntasi rapakon taakse vailla isompia kannuksia kotimaassa. – Olin pelannut kolme edellistä kautta HPK:ssa neloskentässä, ja homma junnasi paikallaan. Kerhon valmennusjohdossa meitä junioreita suojiinsa ottanut "Ika" Lehkonenkin lähti muualle, joten ajattelin, että mahdollisuus päästä pelaamaan edes yksi NHL-ottelu on parempi farmiliigoista kuin […]

today22.12.2022

Kommentaattorivieras

NHL-kykyjenetsijä lähes asuu jäähalleilla: ”Normaalisti seuraan vuodessa noin 300 ottelua paikan päällä”

NHL-seuroilla on Suomessa kymmeniä kykyjenetsijöitä, jotka tarkkailevat täkäläisistä junioreista uusia pelaajia Pohjois-Amerikan tarunhohtoisen taalaliigan kirkkaisiin valoihin. Yksi heistä on Jussi Kari-Koskinen. Kerhoradion lähetyksessä viime kotipelissä vieraillut Kari-Koskinen on Los Angeles Kingsin palkkalistoilla. – Pääasiallinen tarkkailtava ryhmä ovat Suomen varausikäiset pelaajat, Kari-Koskinen kertoo. Aiemmin myös Buffalo Sabresille työskennellyt hattulalainen tarkkailee niin kenttäpelaajia kuin maalivahtejakin. Otteluita kertyy hirmuinen määrä varsinkin paikan päällä. – Ennen pandemiaa tuli seuratuksi sellaiset 300 ottelua vuodessa livenä […]

today7.1.2022