Onko Mannerin eväät syöty?

Jokaisella valmentajalla on aikansa. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuitenkin hetki, jolloin pitää kysyä: onko eväät syöty?

HPK:n kohdalla kysymys alkaa nyt kohdistua Mikko Manneriin.

Eikä siksi, etteikö Manner olisi osoittanut pystyvänsä valmentamaan tätä joukkuetta menestyksekkäästi. Päinvastoin.

Viime kevään HPK puolusti tiiviinä viisikkona, kenttäpeli kantoi, maaleja syntyi riittävästi ja takana loisti huippuvireinen maalivahti. HPK löysi tavan voittaa jääkiekko-otteluita.

Kesällä peliin haluttiin lisää jalkavuutta ja suoraviivaisuutta. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei uusi ole tullut vanhan lisäksi, vaan osittain sen tilalle.

HPK ei puolusta yhtä tiiviisti kuin keväällä. Maalinteko ei kanna samalla tavalla. Maalivahtipeli ei ole samalla tasolla. Eikä tavoiteltu jalkavuus ja suoraviivaisuuskaan näy sellaisena vahvuutena, joka paikkaisi näitä menetyksiä.

Ja silloin päästään vaikeaan kysymykseen.

Pitäisikö HPK:n alkaa vakavasti pohtia Mikko Mannerin erottamista?

Viime kevät kannattelee Manneria vielä. Mutta kuinka kauan?

HPK:ssa on jo palaveerattu. Sen jälkeenkin on pelattu, mutta suunta ei ole muuttunut.

Vertailukohta löytyy Kouvolasta. KooKoolla on kahdeksan ottelun jälkeen vain yksi piste, mutta Jouko Myrrä jatkaa edelleen päävalmentajana.

Myrrä johdatti KooKoon viime keväänä seurahistorian ensimmäiseen SM-mitaliin, hopealle. Sellainen saavutus ostaa valmentajalle aikaa.

Manneria kannattelee Hämeenlinnassa vähän sama asia. HPK ei voittanut mitalia, mutta viime kevään muutos oli valtava.

Viime kevät kannattelee Manneria vielä. Mutta kuinka kauan?

Jossain vaiheessa HPK:n täytyy arvioida tämän syksyn esitysten perusteella – ei viime kevään onnistumisten.

Kysymys ei ole siitä, osaako Manner valmentaa. Viime kevät vastasi siihen. Kysymys on siitä, löytyykö häneltä vielä keinot kääntää suunta.

Ja kuinka kauan HPK:n on varaa odottaa suunnanmuutosta?

Olli Palola hankittiin korjaamaan tehottomuutta. Kerho on jäänyt kahdeksassa ottelussaan peräti kolmesti nollille.

Tilannetta vaikeuttaa sekin, ettei valmentajan vaihtaminen itsessään ratkaise mitään. Jos Manner lähtee, tilalle pitäisi löytää parempi vaihtoehto – ei vain eri mies. Apumies Ari-Pekka Selinistä ei liene enää siihen hommaan.

Valmentajan vaihtaminenkaan ei itsessään ratkaise mitään. Jos Manner lähtee, tilalle pitäisi löytää parempi vaihtoehto – ei vain eri mies.

Markkinoilla on nimiä. Olli Salo, Tommi Miettinen, Ville Viitaluoma ja Jukka Rautakorpi ovat ainakin valmentajia, joita tällaisessa tilanteessa väistämättä pyöritellään. Ja jos oikein aletaan irrotella, niin Pasi Arvonen mentoroi HPK:n vanhemman pään junioreita loppuvuoden.

Mutta HPK:n pitäisi miettiä myös yhtä epämiellyttävää asiaa.

Matti Tiilikainen sai lähteä kesken sopimuksensa. Maso Lehtonen sai lähteä kesken sopimuksensa. Jos sama tapahtuisi nyt Mannerille, kyse olisi jo kolmannesta kesken sopimuksen päättyvästä päävalmentajapestistä Antti Pennasen jälkeisellä ajalla.

Silloin ongelmaa ei voi enää tarkastella pelkästään yhden päävalmentajan kautta.

HPK:n ongelma ei viime vuosina ole ollut se, etteikö hyviä jaksoja tulisi. Ongelma on se, ettei niiden päälle ole pystytty rakentamaan. Momentum ei kanna.

HPK:n viime vuodet ovat olleet kummallista aaltoliikettä. Syntyy hyvä jakso, tulee onnistumisia ja kaupungissa alkaa olla pientä pöhinää. Odotukset kasvavat ja tuntuu, että nyt tästä voisi syntyä jotakin pysyvämpää.

Sitten seuraa sukellus.

HPK:n ongelma ei ole ollut se, etteikö hyviä jaksoja tulisi. Ongelma on se, ettei niiden päälle ole pystytty rakentamaan.

Momentum ei kanna.

Viime kevät synnytti jälleen momentumia. Harjoituskausi vahvisti tunnetta siitä, että tällä kertaa sen päälle voisi todella rakentaa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin puhumme taas kriisipalaverista ja päävalmentajan asemasta.

Siksi seurajohdon pitää nyt ratkaista kaksi kysymystä.

Onko Mikko Mannerilla vielä eväitä kääntää tämän joukkueen suunta?

Ja jos ei ole:

miksi HPK on taas tässä tilanteessa?