Hämeen herruus -taistot käyntiin Kanta-Hämeessä – jatkuuko HPK:n vahva tuloskunto?
HPK ja Pelicans kohtaavat tiistaina Hämeenlinnassa kauden ensimmäisessä Hämeen Herruus -ottelussa.
HPK ja Pelicans kohtaavat tiistaina Hämeenlinnassa kauden ensimmäisessä Hämeen Herruus -ottelussa.
HPK palasi voittokantaan perjantaina kaatamalla Ilveksen Pohjantähti Areenalla 3–1. Torstaina SaiPalle hävinnyt hämeenlinnalaisjoukkue nousi päätöserässä voittoon, ja 28 laukausta torjunut maalivahti Jacob Crespin oli yksi onnistujista. – Uskomattoman hyvältä tuntuu. Lähdimme otteluun oikealla asenteella ja uskoimme alusta lähtien, että pystymme voittamaan. On hienoa, että onnistuimme kääntämään ottelun viimeisessä erässä, Crespin iloitsi. Maalivahdin mukaan ratkaisevaa oli joukkueen yhteinen tekeminen. – Kaikki antoivat panoksensa. Emme olleet tyytyväisiä torstain otteluun, mutta tänään osoitimme […]
HPK ottaa Ilveksen vastustajakseen perjantaina 16. lokakuuta kello 18.30.
HPK:n neljän ottelun voittoputki katkesi torstaina Lappeenrannassa, kun SaiPa vei pisteet maalein 2–1. Kerhon ainoan osuman viimeisteli Viljami Jokirinne päätösminuutilla Oliver Kopiloffin ja Sami Päivärinnan syötöstä. Kopiloffille tappio oli pettymys, sillä hänen mukaansa HPK oli mahdollisuudet parempaan tulokseen. – Aika huono maku jäi kyllä. SaiPa oli hyvä, mutta mun mielestä tämä peli oli otettavissa. Ei pystytty tänään ottamaan, niin vähän jäi huono maku, Kopiloff harmitteli Kerhoradion haastattelussa. Hyökkääjän mukaan HPK […]
HPK matkustaa torstaina Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi ennen perjantain kotipeliä Ilvestä vastaan.
HPK:n voittoputki venyi lauantaina neljään otteluun, kun KooKoo kaatui Hämeenlinnassa 5–3. Hyökkääjä Roope Vesterinen näkee joukkueen otteissa selvää kehitystä. Vesterisen mukaan voiton taustalla olivat sitkeä kamppailupelaaminen ja parantunut viimeistely. – Taisteltiin, kun oli pitkiä myllyjä omissa. Sitten kun päästiin hyökkäysalueelle, oltiin myös tehokkaita. Ollaan saatu parannettua maalintekoa, Vesterinen kertoi Kerhoradion haastattelussa. Vesterisen mukaan myös viisikkopeli on kehittynyt, mikä näkyy joukkueen tuloksissa. Lisää voimaa ja nopeutta Vesterinen on esiintynyt alkukaudella aiempaa vahvempana. […]
HPK isännöi lauantaina 10.10. kauden ensimmäistä perhepeliä, kun KooKoo vierailee Hämeenlinnassa.
HPK katkaisi pitkän maalittoman putkensa vieraskentillä ja haki Porista kaksi pistettä. Ässät kaatui voittolaukauskilpailussa 3–2 Viljami Jokirinteen ratkaisuosumalla. Yksi illan tärkeimmistä onnistujista oli puolustaja Eerik Wallenius, 20, joka teki toisen erän alussa Liiga-uransa ensimmäisen maalin ja tasoitti ottelun 1–1:een. Samalla katkesi HPK:n pitkä maaliton putki vierasotteluissa. – Todella hyvältä tuntuu. Noita ei ole paljon nähty, niin kuin sanoit, Wallenius hymyili ottelun jälkeen Kerhoradion haastattelussa. Walleniuksen avausmaali syntyi tilanteesta, jossa puolustaja […]
HPK kohtaa perjantaina Ässät Porissa ja palaa lauantaina kotiin KooKoon vieraaksi.