Kommentaattorivieras
Jokerivalmentaja Tony Virta asuu yhä Hämeenlinnassa: “HPK:n mies olen ollut aina”
HPK:n kaikkien aikojen menestyneimpiin kasvatteihin lukeutuva Tony Virta asuu edelleen Hämeenlinnassa, vaikka nykyinen työnantaja on KHL-seura Helsingin Jokerit.
Jokerit on parhaillaan olympiatauolla, joten Virta ehti piipahtaa kommentaattorina Kerhoradion lähetyksessä seuraamassa poikansa Patrikin otteita.
– Hirveästi en ehdi Liigaa seurata, mutta tulokset katson. Televisiosta olen seurannut enemmän Tapparaa, koska poika pelaa siellä, Virta sanoo.
Omalta pelaajauraltaan “Toke” muistetaan tehokkaana ja monipuolisena hyökkääjänä, jonka tie vei aina NHL:ään ja maajoukkueeseen asti.
– HPK:n mies olen ollut aina, ja seura on ollut itselleni se tärkein. Juniorina Tiikerit oli suuri vihollinen, hän letkauttaa.
Erityisen lämpimiä HPK-muistot olivat uran alkuajoilta.
– Oltiin nuoria ja innokkaita, ja joukkueessa oli paljon samanikäisiä jätkiä, Varviota ja muita. Se oli sellaista nuoren miehen lätkäelämää. Touhuttiin kaikkea siistiä yhdessä ja treenattiin.
Kolme mestaruutta Turussa
Virta pelasi lähes 700 liigapeliä käsittäneen kotimaan uransa kenties säihkyvintä kiekkoa Turussa. Neljän TPS-vuoden viimeinen, kausi 2000-01 oli hänelle uran paras tuottaen hirmumäärän tehoja sekä henkilökohtaisia palkintoja.
– Sain pelata hyvien pelaajien (Ville Vahalahti ja Kalle Sahlstedt) kanssa. Se auttoi paljon pisteiden tekemisessä, Virta muistelee.
Samoina vuosina kaulaan ripustettiin myös MM-mitaleita Leijonien paidassa, kunnes NHL:n Minnesota Wild kiinnostui jo lähes kolmekymppisestä hyökkääjästä. Siellä kertyi kahdeksan ottelua tehoilla 2+3, mikä ei kuitenkaan riittänyt pysyvämpään paikkaan auringossa. Miten ihmeessä ei?
– Se on hyvä kysymys, mutta NHL:ssä asiat voivat jäädä pienestä kiinni. Se on niin jännä maailma, koska yrittäjiä on ympärillä paljon. Päävalmentaja Jaqcues Lemaire tykkäsi kanadanranskalaisista paljon, mutta sekin on vain yksi selitys ja jossittelua.
Pelaajauransa Virta paketoi kymmenisen vuotta sitten. Kokonaisuutena hän on pitkään rupeamaansa tyytyväinen.
– Voi vitsit, kyllä ura oli hyvä! Olen tyytyväinen, että tuli nähtyä maailmaakin, vaikka täälläkin olisi voinut varmasti uran tehdä.
Jatko Jokereissa auki
Valmentajauralleen Virta ponnisti HPK:n vanhimmista juniori-ikäluokista. Samoissa valmennusryhmissä toimivat tuolloin esimerkiksi Antti Pennanen ja Matti Tiilikainen.
Omana vahvuutenaan Virta näkee paremminkin joukkuepelin taktisten kokonaisuuksien hahmottamisen kuin yksittäisten pelaajien valmentamisen.
– Valmentaminen on hyvin erilaista kuin pelaaminen. Asioita pitää miettiä asioita aivan eri näkökulmasta, ja pitää olla paljon äänessä, hän vertaa.
KHL:ssä tällä kaudella hyvin pelanneessa Jokereissa Virran jatko on vielä auki. Helsinkiläisseuran seuraavaksi päävalmentajaksi Lauri Marjamäen jälkeen on huhuttu vahvasti Pennasta.
– Siitä en voi kommentoida, mutta itselläni ovat neuvottelut kesken. Toivottavasti saamme ne maaliin, ja Jokereissa toki tykkäisin jatkaa. Olen nauttinut joka päivästä.
Jokereita ympäröivä poliittinen keskustelu ei näy urheilutoiminnassa mitenkään.
– Tiedän toki näistä puheista, mutta ei se vaikuta joukkueen toimintaan missään muodossa, Virta sanoo.
Kuuntele tallenteelta, mitä “Toke” sanoo Patrikin otteista Tapparassa ja siitä, nähdäänkö poika vielä joskus HPK:ssa ja mitä samaa heissä on pelaajina. Lisäksi hän juttelee muun muassa oman uransa tärkeimmistä valmentajista.
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi Kirjaudu sisään