Kolmas Hämeen Herruus -taisto – HPK sinnittelee yhä ilman Kiiskistä
Runkosarjan toiselle kolmannekselle palaa hyvin huilannut ja harjoitellut hämeenlinnalaisryhmä.
Runkosarjan toiselle kolmannekselle palaa hyvin huilannut ja harjoitellut hämeenlinnalaisryhmä.
Hämäläisten laulu kajahtaa toista kertaa viikon sisään, tällä kertaa Lahden Isku Areenassa.
HPK:ssa läpi seuran junioriputken 1980–90-luvuilla kivunnut Tommi Kerttula, 48, varttui aivan Rinkelinmäen jäähallin kupeessa. – Esimerkiksi Marko Tuulolan kanssa on tullut pelattua Pullerilla. Tässä Kaurialassa oli paljon HPK:n junioreita eri ikäluokissa, ja kovat pelit saatiin pystyyn. Omat kiekkoilut päättyivät A-junioreihin, mutta laji on tarjonnut Kerttulalle sittemmin leivän jo vuosikausia. Juuri SM-liigaan noussut Pelicans palkkasi Kerttulan vuosituhannen vaihteessa pelaajatarkkailijaksi samalla, kun hän opiskeli Vierumäellä. Lahdessa vierähti puolenkymmentä kautta. – Alkuaikoina kiinnostus […]
HPK-lähtöisistä pitkän linjan ammattilaiskiekkoilijoista Toni Saarinen pelasi vuosikausia Lahdessa ja Itävallassa. Läpimurtonsa liigatasolle hän teki kuitenkin nimenomaan Hämeenlinnassa. - Kun ensimmäinen liigapeli koitti, niin kyllä siinä oli räkänokalla vetelät housussa. Joukkueessa oli kovia jätkiä, Adrijevskit ja Jalot ja kumppanit... Kun Brian Rafalski veti pukukopissa shortseille metrin paksuisine reisineen, niin pientä poikaa ujostutti, Saarinen muistelee. Suomen vuosilta kirkkaimmaksi tähtihetkeksi jäi liiganousu Pelicansin kanssa. Lahdesta matka jatkui Itävaltaan, missä hyökkääjä viihtyikin toistakymmentä […]