Pelicans varmisti pudotuspelipaikkansa – HPK hakee sinettiä omalleen sekä Hämeen Herruudelle
Kahden pisteen voitto riittäisi leimaksi Kerhon playoff-lipulle. Maakuntaherruuteen piisaa pistekin.
Kahden pisteen voitto riittäisi leimaksi Kerhon playoff-lipulle. Maakuntaherruuteen piisaa pistekin.
HPK käy TPS:n kanssa kilpajuoksua viimeisestä playoff-sijasta. Kerho edellä hämäläisten keskinäisissä.
Pelicansilla on lepoetu, mutta HPK on isäntiä selvästi paremmassa vireessä.
Kerho lienee väsynyt lokakuun matkustelusta. Vielä lauantaille pitäisi löytää kuitenkin voimia.
Pelicans ollut viime kohtaamisissa alakynnessä. HPK tehnyt vain pieniä muutoksia kokoonpanoon.
Pelicansilla on ollut äärimmäisen nihkeä alkukausi, mihin Kerhon on hyvä iskeä.
Kerho mielii voitolla hengähdystauolle, mutta Pelicans tulee vastavierailulle revanssihengellä.
HPK:lle riittää pistekin Hämeen Herruuden varmistamiseen, mutta tavoitteet siintävät kauempana playoff-horisontissa.
Perjantain pannukakku näkyy HPK:n pelissä toivottavasti sisuuntumisena. Kerho myllää ketjuja myös lauantaille.