Lauantaina lähdetään nollista – HPK hakee revanssia kotikaukalossa
Kotietu ja Kim Saarinen tasoittavat asetelmia KooKoo-tuplan kakkososassa Kerholle suotuisammiksi.
Kotietu ja Kim Saarinen tasoittavat asetelmia KooKoo-tuplan kakkososassa Kerholle suotuisammiksi.
Myrrän vauhtilätkä ollut myrkkyä HPK:lle. Sarjakolmonen suosikkina perjantai-illan avaukseen.
Kerho kaatui Kouvolassa heikkoon toiseen erään. Varsinkin ykkösketjulta odotellaan tasonnostoa lauantaille.
Molemmat joukkueet edustavat keskikastia. Kerholla alla kaksi voittoa, KooKoolla kaksi tappiota.
Molemmilla pelit ovat sujuneet vuoden 2025 puolella hienosti. Kerholla vielä pieni sauma kotietuun pudotuspelien avauskierroksella.
KooKoo joutui matkustamaan yötä myöten Raumalta, mutta vierailta vaaditaan silti nappisuoritusta.
KooKoo, Kärpät ja Pelicans – nyt tarvitaan voittoja, Mannerilla tai ilman.
Kerhoradion poiminnat HPK:n mediatilaisuudesta tiistailta: Antti Pennanen: - Hyvä vieraspeli Turussa. Puolustettiin hyvin ja hyökkääminen oli vastuullista. Varmasti olisi paremmalla syöttämisellä ja viimeistelyllä olisi tullut vielä parempi tulos. Kahden erän jälkeen meillä oli jo 40 laukausta, joista puolet ohi. - Huomenna tulee kova KooKoo vastaan, joten vaatimustaso nousee. Tempo ja intensiteetti kasvaa pienemmän kaukalonkin takia. Hyvä testi meille. Ihan hyvässä vaiheessa olemme nyt kolmen voiton jälkeen. - Rob Bordsonilla on […]