Kerhoradio somessa
Assa_LKV
Arguendo
Autiotalot-1
HattulanHirsi
Herkkumaa
hameenautoehostus
laatumuutot-1
rengasliike_kumiseta-1
myllytupa
omasp
Arvo-ostot2
taitonelio-1
Team Sportia Hämeenlinna logo nettiin-1
valokuitunen-1
vanhanalle
Vitabalans_logo_2021_width 500px-1
Ykkos-Hockey-Center-1
assalkv-1

Uutiset

HPK:n tulevan kauden rakennustyö on jo käynnissä: ”Viisinkertaistamme luistelun määrän kesäharjoittelussa”

HPK:n käynnissä olevan Liiga-rupeaman heikoin – lopputaulukon 14. sijaan päättynyt – kausi antoi päävalmentaja Matias ”Maso” Lehtosen mukaan koko organisaatiolle aihetta itsetutkiskeluun.

– Toki olimme pettyneitä lopputulokseen ja siihen, missä vaiheessa playoff-paikka lipesi käsistä. Toisaalta kausi oli kuitenkin opettavainen ja pakottaa meidät katsomaan peiliin ja pohtimaan asioita eri tavalla uusiksi kuin siinä tapauksessa, jos olisimme jääneet pisteen päähän pudotuspeleistä, Kerhoradion Kevätextrassa vieraillut Lehtonen sanoo.

Joukkue on lakisääteisellä kuukauden lomalla, mutta sillä aikaa Lehtonen valmennustiimeineen on valmistellut tulevaa kautta täydellä höyryllä.

– Emme pyydä anteeksi päättyneen kauden huonoa menestystä, vaan toteamme, että nyt meni vihkoon koko organisaatiossa monella osa-alueella. Meillä on hirveä halu näyttää yhteisölle ensi kaudella, mihin pystymme. Nyt vedämme haalarit päälle ja paiskimme puoli vuotta hommia. Nyt vaaditaan vain kärsivällisyyttä. Uskomme, että syksyllä olemme vahvempia ja fanit näkevät paljon paremman Kerhon.

HPK muuttaa kesäharjoitteluaan

Yksi isoista muutoksista liittyy kesäharjoitteluun, jossa hyödynnetään yhteistyötä Kuortaneen urheiluopiston kanssa.

– Viime vuonna kesäharjoituksissa oli enemmän nuorisoa, mutta nyt kesäharjoitteluun osallistuu jokainen, jolla on sopimus. Kun 15. huhtikuuta aloitamme, arki on hyvin erinäköistä kuin viime vuonna, Lehtonen sanoo.

Viime kesään nähden HPK lisää jääharjoittelua nelin-viisinkertaiseksi. Luisteluvalmennuksessa hyödynnetään muun muassa Ketterästä HPK:n U18 SM-joukkueen päävalmentajaksi siirtyvän Simo Korpelan ja Kuortaneen luisteluasiantuntija Pekka Koskelan oppeja.

– Haemme lisää luisteluvoiman lisäksi sitä, että olisimme selkeästi paremmassa kunnossa, koska totuttelemme jo kesällä isoihin luistelumääriin. Lisäksi pääsemme yksilökohtaisesti kiinni erilaisiin luistelun aiheuttamiin vaivoihin ja ongelmiin jo kesällä, joten ne eivät tule yllätyksenä enää harjoituspeli- tai sarjakauden aikana.

– Pelaajat ovat innoissaan lisäjäistä, ja kehittyminen motivoi. Joukkueen kokeneempikin kaarti odottelee jo innolla, milloin pääsee tekemään piruetteja.

Loukkaantumisista halutaan eroon

Päättyneellä kaudella HPK kärsi lukuisista loukkaantumisista, joten kehonhuoltoa ja rasituksen seurantaa kehitetään.

– Pelaajilla oli toki paljon pikkuvaivoja, joiden kanssa olisi pelattu, jos olisi ollut panosta. Mutta halusimme hoitaa vaivat kuntoon ennen uuden kauden alkua.

Seuraava sarjakausi käynnistyy syyskuussa.

– Taustalla tapahtuu vielä paljon ennen uuden kauden alkua. Olen itse niin intoa täynnä, etten malta pysyä poissa hallilta. Nyt on ihan erilainen lähtökohta istua alas ja pohtia asioita kuin viime kaudella, kun piti hypätä suoraan yhdestä junasta toiseen, Lehtonen vertaa.

Ensi kauden HPK on hänen mukaansa nopea, energinen, luisteluvoimainen ja raikkaampi – ja nuorempi.

– Jos pystymme pelaamaan kiekolla laadukkaammin, pääsemme hyökkäämään paineen alta raikkaammalla jalalla ja pystymme ehkä puolustamaan myös ylempää laadukkaammin. Silloin ei tarvitse hyökätä väsyneenä.

Kuuntele Kerhoradion Kevätextrasta, mikä muuttuu HPK:n kapteeniston nimeämisen ja pukukopin osalta. Lehtosen osuus käynnistyy noin 28 minuutin kohdalta.

Rajamäki operoi realiteettien pohjalta

Jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäen mukaan ensi kauden joukkue on pitkälti valmis, mutta kärkipelaajia vielä etsitään. Nyt kasassa on parikymmentä sopimusta, ja joukkue nuorentuu selvästi vuodentakaisesta ja pelaajabudjetti pienenee.

– Haluamme, että pelaajat menevät meillä eteenpäin. On myös taloudellinen realiteetti, että joko pelaajia pitäisi pystyä tekemään itse tai löytää sellaisia, jotka ottavat meillä seuraavan stepin. HPK:lla on siitä perinteitäkin, Rajamäki sanoo.

Isoja vonkaleitakin on mennyt HPK:lta ohi paukkujen puutteessa.

– On mennyt, ja ymmärrän senkin, että tiettyjä pelaajia ei tarvitse lähestyä. Sen tietää Erkkikin, että hintalappu on niin kova. Näillä resursseilla emme voi avata teksti-tv:tä ja poimia sieltä pistepörssin voittajaa meille.

Joukkuetta Rajamäki rakentaa sekä yksilö- että joukkuepelin kautta. Joukkueena HPK haluaa perustaa pelinsä liikkuvaan kiekkokontrolliin, mutta Rajamäki etsii pelaajia myös eri rooleihin ja sopivilla kätisyyksillä.

– Haikailun sijaan on parempi tehdä hommat niin hyvin kuin osaa. Tänä keväänäkin Liigassa voivat menestyä pienempien resurssien joukkueet, koska urheilu on lopulta urheilua eikä sitä pelkällä rahalla tehdä.

HPK järjestää 26. huhtikuuta Kick-off-tapahtuman, jossa ensi kauden joukkue julkistetaan.

Kuuntele Kerhoradion Kevätextrasta, mitä HPK:n jääkiekkojohtaja sanoo pelipaikkojen painotuksista joukkueen rakentamisen kannalta, miltä suunnalta uusia pelaajia etsitään ja miksi HPK ei hanki juniorijoukkueisiinsa ostopelaajia toisin kuin moni muu seura. Rajamäen osuus alkaa noin ajassa 1:06:00.

Kommentoi

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi Kirjaudu sisään

Mitä mielessä?

Seuraava ottelu

HPK — SaiPa

Pohjantähti Areena, Hämeenlinna

Ottelukalenteri

tammikuu 2024
ma ti ke to pe la su
« joulu   helmi »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  
To Top