Kerhoradio somessa
Assa_LKV
Arguendo
Autiotalot-1
HattulanHirsi
Herkkumaa
hameenautoehostus
laatumuutot-1
rengasliike_kumiseta-1
myllytupa
omasp
Arvo-ostot2
taitonelio-1
Team Sportia Hämeenlinna logo nettiin-1
valokuitunen-1
vanhanalle
Vitabalans_logo_2021_width 500px-1
Ykkos-Hockey-Center-1
assalkv-1

Uutiset

Ikinuori kuusikymppinen Juha Sulin: ”Kosketus avaa pelaajiin erityisen yhteyden”

Hiljattain 60 vuotta täyttänyt Juha Sulin on toiminut HPK:n ja maajoukkueen hierojana jo vuosikausia. Kerhossa 1980-luvulla 1. divisioonaa pelannut ”Julli” on ehtinyt touhuta uransa aikana monialayrittäjänä monenmoista muutakin. Jollain tapaa jääkiekko on kuitenkin seurannut mukana kaiken aikaa.

– Nyt kun Savolaisen ”Hanski” jäi eläkkeelle, olen HPK-heimon vanhin virkaatekevä. Mutta nuorekkaassa työympäristössä pysyy itsekin mieleltään nuorena, Sulin sanoo.

Hierojana Sulinin toimenkuva on muuttunut vuosien varrella paljon.

– Pelaajat osaavat nykyään itsenäisesti huoltaa kroppaansa erilaisilla hoidoilla. Ennen itsellä oli kädet öljyssä aamusta iltaan. Eniten kiekkoilijoilla on koetuksella keskikroppa.

Sulinilla on niin HPK:ssa kuin maajoukkueessakin jopa epävirallinen psykologin rooli. Kosketus avaa ”Jullin kioskilla” hierottavaan luontevasti myös henkisen yhteyden.

– Pelaajilla voi olla murheinaan perhehuolia, läheisten poismenoja tai lapsilla ongelmia. Sillä on oma merkityksensä, kun voi toimia näissä tilanteissa kuuntelijana ja henkisenä tukena, Sulin sanoo.

Kuuntele tallenteelta, mitkä hetket Julli nostaa uraltaan hienoimmiksi muistoiksi ja miten hän otti yhteen taannoin veljensä Mikan kanssa liigakaukalossa.

Kommentoi

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi Kirjaudu sisään

Mitä mielessä?

Seuraava ottelu

HPK — SaiPa

Pohjantähti Areena, Hämeenlinna

Ottelukalenteri

maaliskuu 2022
ma ti ke to pe la su
« helmi   syys »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  
To Top