play_arrow
Kerhoradio
HPK:n vierasotteluselostukset kuullaan alkavalla liigakaudella Radio City Hämeenlinnan taajuuksilla kolmen vuoden tauon jälkeen. Uudistuksen mahdollistavat Kerhoradion lähetykset tuottavan Mediapaulit Oy:n yhteistyökumppanit, joita on kymmenkunta.
– Meillä on erittäin hieno ryhmä kumppaneita taustalla. Heille kuuluu iso kiitos jo tässä vaiheessa, viestintäyrittäjä ja otteluiden pääselostajana toimiva Pauli Salokangas sanoo.
Pääyhteistyökumppanina jatkaa viime kaudelta tuttu Vaeltajankauppa, joka on erikoistunut retkeilijöiden ja ulkoilijoiden vaatteisiin, kenkiin ja varusteisiin. Vaeltajankauppa näkyy ja kuuluu Kerhoradion lähetyksissä ja sosiaalisen median kanavissa kauden mittaan monella tapaa.
Kausikumppaneina mukana ovat Ekocoil, Hämeen Akku, Hämeen Sanomat, IT4B, Katsastuskuvio, Olvi, Tawastia Group, Vanha Nalle, Vitabalans ja Ässä LKV.
Toisin kuin voisi kuvitella, Kerhon viimekeväinen mestaruus ei sanottavasti helpottanut yhteistyöneuvotteluita.
– Kumppanimme pitivät eniten ajatuksesta palauttaa vieraspelilähetykset ohjelmistoon. Yrityksiltä tämä oli ennen muuta kädenojennus HPK-fanien suuntaan, mutta toki isompi määrä lähetyksiä tietää enemmän tavoittavuutta myös mainonnalle, Salokangas sanoo.
Mediapaulit Oy vastaa lähetysten tuottamisesta ja toteutuksesta itsenäisesti. Radio City Hämeenlinna ja alueellisen toimiluvan omistava Alueradiot Sastamala Oy tarjoavat alustan radiolähetyksille, mutta radiokanava ei muuten osallistu lähetysten tai mainoskampanjan toteuttamiseen.
Written by: Kerhoradio
hpk kausikumppanit kerhoradio mediapaulit radio city hämeenlinna radioselostus selostus yhteistyökumppanit
Mikko Manner ei hätiköi superkauden alussa: ”Parempi oppia käsittelemään vastoinkäymisiä”
Artūrs Andžansin tapaus etenee Liigan kurinpitoon
Ilves tyly vieras HPK:n kotiavauksessa – Kim Saarinen: ”Ei sitä, mitä haettiin”
HPK avaa kotikautensa Ilvestä vastaan – viime kauden peikko heti testiin
HPK taipui HIFK:n vieraana – Heikki Huttunen harmitteli päätöserän sulamista
© 2018– Kerhoradio / Mediapaulit Oy · Tietosuojaseloste