lukko

14 Results / Page 2 of 2

Otteluennakko

HPK haastaa kotona Lukon – joko nyt kaatuisi myös vauhtilätkäjoukkue?

Kerhon peliviikko alkoi Kuopiossa, missä HPK kohtasi KalPan ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kerho johti ottelua avauserän jälkeen Cameron Wrightin läpiajomaalilla, mutta KalPa käänsi pelin edukseen toisen erän kahdella nopealla maalilla ja lyötyään lopulliset niitit lopussa tyhjiin. Kuopiolaisille kirjattiin siten 4–1-voitto. HPK:n pelaamisessa oli kuitenkin hyviä elementtejä, ja varsinkin maalivahtipeli oli jälleen vahvaa, mutta vastustajan vauhtilätkä oli jälleen kerran Kerholle myrkkyä. HPK:n pörssikärki Jesse Kiiskinen (9+8) on ollut viime viikkoina joukkueen […]

today29.11.2025

Otteluennakko

HPK:n uusi kanukki debytoi Liigassa – Lukko ilman ykkösmolariaan

HPK palaa kaukaloon perjantai-iltana, kun Lukko isännöi joukkuetta Raumalla. Ottelu on molemmille kauden neljäs ja keskinäisistä ensimmäinen. Hämeenlinnalaisten sarjakausi on lähtenyt liikkeelle vaihtelevasti: kolmesta ottelusta saldona on yksi voitto, yksi voittolaukauskisan kautta tullut tappio ja yksi suora tappio. Avausviikon päätteeksi lauantaina HPK kaatoi kotikaukalossa Sportin lukemin 4–1. Avauspiste tuli kotona rankkaritappiolla TPS:ää vastaan , ja suora tappio koettiin Ässiä vastaan Porissa. Alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat Teemu Rautiainen (2+1), lauantain kahden […]

today19.9.2025

Otteluennakko

HPK päättää runkosarjan Raumalla paineettomassa tilassa – Lukolla vielä mahdollisuus nousta piikkipaikalle

Liigan runkosarja huipentuu kahdeksan ottelun päätöskierrokseen. Panoksia piisaa vielä rutkasti, ja varsinkin Lukolle ottelun merkitys on iso, sillä voitolla joukkue voisi Ilveksen hävitessä nousta vielä kärkipaikalle. Skenaario ei ole aivan mahdoton, sillä KalPa on sarjataulukon kolmonen ja Lukkokin kovassa vireessä. Perjantaina TPS taipui raumalaisten käsittelyssä 1-4-kotitappioon, mikä tiesi Tomi Lämsän Lukolle jo viidettä perättäistä voittoa. Varsinkin päätöserä oli joukkueelta vahvaa näytöstä. Viikko sitten Lukko rökitti Ässät kahdesti ja löi myös […]

today15.3.2025

Otteluennakko

HPK saa tulla toimeen ilman Kiiskistä, mutta Topping palaa – jatkuuko Kerhon hyvä kotivire?

Mikko Mannerin HPK kohtaa Tomi Lämsän Lukon nyt toista kertaa tällä kaudella. Lukko oli parempi 11. lokakuuta kotonaan maalein 5-0, ja siinä pelissä ei Kerholle paljon palaa jäänyt. Viime viikon HPK avasi jymypaukulla, kun Ilves kärsi tiistaina kotonaan 1–4-kotitappion. Perjantaina Kiekko-Espoo voitti kotonaan lukemin 5-2, mutta lauantaina Kerho palasi nopeasti voittokantaan lyömällä TPS:n 2-0. Kuten näistäkin tuloksista näkee, Mannerin komennossa peli on selvästi parantunut, mutta edelleen esiintyy paljon heilahtelua niin […]

today1.11.2024