HPK:n ja HIFK:n kuntokäyrät osoittavat aivan eri suuntiin – olisiko jo aika heittää apinalauma niskasta?
Kerholle tarjoutuu tapaninpäivänä otollinen sauma tavoitella yllätysvoittoa alavireisen ja useista poissaoloista kärsivän IFK:n vieraana.
Kerholle tarjoutuu tapaninpäivänä otollinen sauma tavoitella yllätysvoittoa alavireisen ja useista poissaoloista kärsivän IFK:n vieraana.
Ässät nollannut Lindberg jatkaa maalilla – jatkuuko latvialaishyökkääjä Raviskisin tehoilu myös kotidebyytissä?
HPK:n viimeinen vierasottelu ennen joulutaukoa tarjoaa heti ison näytönpaikan paikkomiehille. Maalillakin nähdään uusi nimi.
Perjantain pannukakku näkyy HPK:n pelissä toivottavasti sisuuntumisena. Kerho myllää ketjuja myös lauantaille.
Kärpät onnistui nappaamaan tappioputkensa perään pari voittoakin. Rajaniemi jatkaa maalilla perjantain myöhäisottelussa.
HPK-Juniorijääkiekko ry:n puheenjohtaja Tomi Källarssonin mukaan syntyvyyden lasku ja ikäluokkien pieneneminen voivat vaikuttaa myös seuran toimintaan. Tänä vuonna koulunsa aloittaneita oli Hämeenlinnassa noin 550. – Vuonna 2007 heitä oli 800. Siksi seuran rakentamisessa on katsottava pitemmälle kuin ensi vuoteen ja ikäluokkien kutistumiseen on valmistauduttava, Källarsson sanoo. Tällä hetkellä HPK pyörittää eri-ikäisissä tyypillisesti 40–60 lapsen tai nuoren ryhmiä. – Toinen haaste ovat jatkuvasti kasvavat harrastamisen kustannukset. Se on tarkka paikka, miten […]
Sami Rajaniemi palaa maalin suulle HPK:n 95-vuotisjuhlaottelussa. Haaste on kova koko joukkueelle – vaan ei mahdoton.
Lappeenrannan kamppailu oli tasainen, ja sellaista voidaan povata joukkueiden välille nytkin.
Jukurit on onnistunut tempussa, jossa HPK ei ole onnistunut. Kerholle kolmen pisteen voitto kuitenkin maistuisi viikon päätteeksi jatkoaikatappioiden perään.