play_arrow
Kerhoradio
today11.10.2023
HPK:n U20-joukkue porskuttaa SM-alkusarjan kärjessä kärsittyään 12 ottelussa vain yhden tappion. Viime perjantaina joukkue kaatoi kärkikamppailussa KalPan 4–3 ja lauantaina Tapparan 3–2.
Mutta kuten tuloksetkin kertovat, menestys ei ole kuitenkaan tullut ilmaiseksi.
– Viikonlopun pelit menevät ihan toppiin pelaajille asetettua vaatimustasoa ajatellen. Pelaajat saavat tehdä aika paljon töitä, joukkueen päävalmentaja Ville Viitaluoma sanoo.
U20-joukkueessa on paljon hämeenlinnalaisia, mutta vaihtuvuus oli täksi kaudeksi suurta, kun alun toistakymmentä pelaajaa vaihtui. Viitaluomalla on omien sanojensa mukaan ”hirveä nälkä kehittää pelaajia ja kehittyä itse”.
– Meillä ei ole välttämättä Suomen taitavin joukkue, mutta kaikkein sitoutunein voimme olla, ja sitä kautta yksilötkin nousevat esiin. On meilläkin silti kärki ja pelimiehiä monelle paikalle.
U20-joukkueen on määrä tuottaa pelaajia myös edustusjoukkueelle. Viitaluoma nostaa esille joukkueestaan useita potentiaalisia kärkinimiä.

– Pelaajia on erilaisia, ja kyse on siitä, millaisia tarvitaan. Moni nuori voi katsoa mallia esimerkiksi siitä, miten kapteeni Vili Alitalo toimii ja harjottelee joukkueessa. Lisäksi on Toivosen Viliä ja Joutsin Sakua. Nollakutoset menevät mukana siinä missä muutkin, mutta vanhin ikäluokka näyttää suuntaa. Valtteri Savolainen, Alitalo ja Joni Virolainen asettavat riman arkeen.
Tolppien välissä kiekkoja ovat kopanneet kilpaa ja toisiaan kirittäen veljekset Kim ja Kaj Saarinen, jotka niin ikään ovat olleet koko sarjan parhaimmistoa.
Yleisesti ottaen HPK:n kilpajuniorit ovat nostaneet osakkeitaan aiemmasta rutkasti tällä kaudella. Viitaluoma nostaa esiin avoimen ja kannustavan ”joukkuehengen” seuran eri joukkueiden valmennusten kesken.
– Olemme tiiviisti tekemisissä ihan liigavalmentajasta U16:een asti, ja tiedämme, mitä missäkin tapahtuu. Olemme kiinnostuneita toistemme joukkueista yli omamme, joten pystymme sparraamaan toisiamme.
Written by: Kerhoradio
hpk hpk u20 kerhoradio ville viitaluoma
Hugo Gabrielson valitsi HPK:n: ”Halusin joukkueeseen, joka todella halusi minut”
Arkistosta: Mika Lartama oli räväkkä pelimies, joka eli villeinä vuosina täysillä – ja maksoi siitä hinnan
Katkaisupeli Tampereella – HPK jahtaa jatkoa kaudelle
HPK hakemaan sarjan tasoitusta Rinkelinmäen kiehuvassa hornankattilassa – edelleen ilman Wrightia
Kättään kuntouttava Teemu Rautiainen luottaa HPK:hon: “Meillä on kaikki mahdollisuudet haastaa Tappara”