Parissa päivässä kriisin partaalta työrauhaan

Jokaisella valmentajalla on aikansa. Ennemmin tai myöhemmin tulee hetki, jolloin pitää kysyä: onko eväät syöty?

Vielä muutama päivä sitten tämä kysymys tuntui hyvinkin ajankohtaiselta HPK:n ja Mikko Mannerin kohdalla.

Kirjoitin jo lähes valmiiksi kolumnin, jonka otsikko oli Onko Mannerin eväät syöty? Pohdin siinä, pitäisikö HPK alkaa vakavasti harkita päävalmentajansa erottamista.

Ehdin jo kartoittaa mahdollisia seuraajiakin. Olli Salo, Tommi Miettinen, Ville Viitaluoma ja Jukka Rautakorpi ovat nimiä, joita tällaisessa tilanteessa väistämättä pyöritellään.

Ja jos oikein aletaan irrotella, niin Pasi Arvonenkin löytyy jälleen HPK:n organisaatiosta. Entinen päävalmentaja mentoroi Kerhon junioreita loppuvuoden ajan.

En kuitenkaan ehtinyt julkaista tekstiä. Ja hyvä niin.

Kahdessa päivässä HPK otti voitot JYPistä ja Kärpistä, käänsi kurssinsa ja Manner sai takaisin työrauhan. Ainakin toistaiseksi.

Tämä kertoo jälleen kerran siitä tulosurheilun vanhasta kliseestä, että olet juuri niin hyvä kuin viimeinen ottelusi.

Vielä hetki sitten HPK:ssa oli pidetty kriisipalaveri, eikä suunta näyttänyt muuttuvan. Viime kevään menestys tuntui enää kaukaiselta muistolta. Nyt samasta joukkueesta puhutaan aivan toisessa sävyssä.

Eivätkä kaksi voittoa tietenkään tarkoita, että kaikki ongelmat olisi ratkaistu.

Viime kevään HPK puolusti tiiviinä viisikkona, teki riittävästi maaleja ja sai taakseen loistavan maalivahtipelin. Kesällä peliin haluttiin lisää jalkavuutta ja suoraviivaisuutta, mutta alkukaudella näytti siltä, että vanhoja vahvuuksia oli kadonnut ilman, että uusia oli saatu tilalle.

Nyt on nähty merkkejä paremmasta. Mutta onko kyse pysyvästä suunnanmuutoksesta vai jälleen yhdestä hyvästä jaksosta?

Samaan aikaan muualla Liigassa valmentajien luottamustilit ovat tyhjentyneet.

Ensin lähtöpassit sai Tomek Valtonen. Viimeksi oli Jouko Myrrän vuoro.

Erityisesti Myrrän kohtalo on pysäyttävä. Hän johdatti KooKoon viime keväänä seurahistorian ensimmäiseen SM-mitaliin, hopealle. Vielä muutama kuukausi sitten Myrrä oli Kouvolassa sankari. Nyt hän on entinen päävalmentaja.

Sellainen on tulosurheilun muisti. Menneillä ansioilla saa lisäaikaa, mutta ei loputtomasti.

HPK ongelma ei ole ollut se, etteikö hyviä jaksoja tulisi. Ongelma on se, ettei niiden päälle ole pystytty rakentamaan. Momentum ei kanna.

Manneria kannattelee Hämeenlinnassa edelleen viime kevät. Hän osoitti silloin pystyvänsä saamaan HPK:n pelaamaan erinomaista jääkiekkoa. Kahden tuoreen voiton jälkeen luottamustilille tuli jälleen katetta.

Mutta tässä on myös HPK:n viime vuosien suurempi ongelma.

Kerhon menestys on tullut sykleissä ja ripotellen. Välillä syntyy hyvä jakso, kaupungissa alkaa olla pientä pöhinää ja odotukset kasvavat. Tuntuu, että nyt tästä voisi syntyä jotakin pysyvämpää.

Sitten seuraa sukellus.

HPK ongelma ei ole ollut se, etteikö hyviä jaksoja tulisi. Ongelma on se, ettei niiden päälle ole pystytty rakentamaan. Momentum ei kanna.

Viime kevät synnytti jälleen innostusta. Harjoituskausi vahvisti tunnetta siitä, että tällä kertaa hyvän päälle voisi todella rakentaa. Syyskuun lopussa oltiin kuitenkin jo pohtimassa päävalmentajan asemaa.

Ja nyt, vain kaksi ottelua myöhemmin, tilanne näyttää taas valoisammalta.

Tämä on samalla muistutus meille kaikille, jotka seuraamme ja arvioimme jääkiekkoa. Joskus johtopäätökset syntyvät liian nopeasti. Yksi tappio ei tee valmentajasta huonoa eikä yksi voitto hyvää.

Mannerin kohdalla on silti edelleen perusteltua kysyä, pystyykö HPK löytämään viime kevään kaltaisen tasaisuuden. Kahdesta voitosta on hyvä aloittaa, mutta niiden pitäisi olla alku jollekin suuremmalle.

Sillä lopulta HPK ei tarvitse vain seuraavaa hyvää viikkoa.

Se tarvitsee hyvän jakson, jota ei tällä kertaa seuraa sukellus.