play_arrow
Kerhoradio
today12.3.2025
HPK:n kotitappio KooKoolle tiesi sitä, että Kerhon pudotuspelipaikka ei vielä tiistaina varmistunut. Kapteenin virkaa ottelussa hoitanut hyökkääjä Eetu Tuulola jakoi tunnustusta vieraille ottelun jälkeen Pub Vanhan Nallen jälkipeleillä.
– KooKoo oli erittäin tehokas paikoissaan, eikä ehkä ollut meiltä paras puolustusilta. Pienen marginaalin pelejä ja kaikki kunnia KooKoolle. Pelasivat hienon pelin, emmekä me vastanneet huutoon siten kuin olisi pitänyt. Nokka kohti perjantaita ja SaiPaa nokkaan, Tuulola lausui.
Tuulolaa haastatellut Antti Korpimaa toimi näillä näkymin viimeistä kertaa jälkipelien juontajana. Tämä saattoi olla syynä siihen, että pelaajan haastattelusta ei lopulta muotoutunut aivan sellainen kuin Nallessa on yleensä totuttu näkemään – lopputuloksen laadusta kuitenkaan tinkimättä.
Korpimaa nimitettiin ennen tiistain ottelua HPK:n Hall of Fameen yhdessä Tapio Järveläisen ja Jani Hassisen kanssa.
Written by: Kerhoradio
antti korpimaa eetu tuulola hpk kerhoradio nallen jälkipelit pub vanha nalle


HPK ja KalPa hakevat Kuopiossa paluuta voittokantaan – vain toinen onnistuu
Artūrs Andžans yhden ottelun pelikieltoon
Mikko Manner ei hätiköi superkauden alussa: ”Parempi oppia käsittelemään vastoinkäymisiä”
Artūrs Andžansin tapaus etenee Liigan kurinpitoon
Ilves tyly vieras HPK:n kotiavauksessa – Kim Saarinen: ”Ei sitä, mitä haettiin”
© 2018– Kerhoradio / Mediapaulit Oy · Tietosuojaseloste