play_arrow
Kerhoradio
today5.1.2023
HPK:ssa koko junioripolkunsa kulkeneista naiskiekkolijoista Maija Hassinen-Sullanmaa on kaikkien aikojen menestynein. Keväät 2006 ja 2011 tuottivat maalivahdille SM-kultaa ensin Ilveksessä ja sitten kasvattajaseurassa.
Monelle mestaruuksien arvottaminen toistensa edelle tuottaa vaikeuksia, mutta ei Hassinen-Sullanmaalle, jolla on omien sanojensa mukaan ”oranssi sydän”.
– HPK:n mestaruus on rakkaampi. Se tuli vielä kotiyleisön edessä, hän sanoo.
Hassinen-Sullanmaa pelasi SM-sarjaa Ilveksessä kaudet 2003–08, mutta HPK:n noustua paluu Hämeenlinnaan oli hänelle itsestäänselvyys. Pääsarjakausia kertyi kaikkiaan neljätoista. Mestaruuksien lisäksi hän voitti useita henkilökohtaisia palkintoja.
Maajoukkueessa tilille kertyi Torinon vuoden 2006 olympiaturnauksen lisäksi neljät MM-kisat vuosina 2007–11.
– Torinon olympialaiset oli yksi isoimmista asioista omalla uralla. Siellä nelossija oli pettymys, mutta muista kisoista tuli kolme MM-pronssia. Ne olivat hienoja kokemuksia, Hassinen-Sullanmaa sanoo ja lisää saaneensa uraltaan kokonaisuutena pitkälti sen, mitä toivoikin.
Tällä hetkellä hän toimii HPK Naisten joukkueenjohtajana ja maalivahtivalmentajana. Syyskauden erinomaisesti päättäneen HPK:n osalta Liiga jatkuu tammikuun jälkipuoliskolla.
Kuuntele tallenteelta, miksi Hassinen-Sullanmaa pelasi muutaman ottelun pääsarjaa vielä vuosia lopettamisensa jälkeen.
Written by: Kerhoradio
hpk hpk naiset kerhoradio maija hassinen-sullanmaa naisleijonat naisten liiga
Hugo Gabrielson valitsi HPK:n: ”Halusin joukkueeseen, joka todella halusi minut”
Arkistosta: Mika Lartama oli räväkkä pelimies, joka eli villeinä vuosina täysillä – ja maksoi siitä hinnan
Katkaisupeli Tampereella – HPK jahtaa jatkoa kaudelle
HPK hakemaan sarjan tasoitusta Rinkelinmäen kiehuvassa hornankattilassa – edelleen ilman Wrightia
Kättään kuntouttava Teemu Rautiainen luottaa HPK:hon: “Meillä on kaikki mahdollisuudet haastaa Tappara”