play_arrow
Kerhoradio
today26.11.2021
Moni tuntee Autiotalot LKV:tä johtavan Petri Aution kiinteistönvälittäjänä, mutta hänellä on historiaa myös raitapaitana. Kerhoradion keskiviikon lähetyksessä kommentaattorina vieraillut Autio toimi SM-liigan linjatuomarina 2000-luvun alussa lähemmäs sadassa ottelussa.
– Pelasin HPK:ssa A-junnuihin asti, ja sen jälkeen minua pyydettiin tuomariksi. Päätin kokeilla, ja jotain tein ilmeisesti oikein, koska eteneminen huipulle tapahtui nopeasti, Autio muistelee.
Ensimmäisen liigaottelunsa hän vihelsi jo vähän yli 25-vuotiaana legendaarisen Seppo Mäkelän linjurina.
– Ensimmäisestä kättelystä Sepon kanssa muistan, että se käsi oli oli julmetun iso. Mestari halusi vähän koetella nuorta linjuria ja kutsui ”tähdenlennoksi”. Se oli sellaista hyväntahtoista psyykkausta, Autio naurahtaa.
Siihen aikaan päätuomareita oli vain yksi, joten silmäparejakin oli kaukalossa vähemmän. Tämä edellytti tuomarikolmikolta saumatonta yhteistyötä.
– Sepon ohjeistus oli, että ”jos hän ei näe, niin sinä näet”. Se tietysti tarkoitti, että kysyttäessä piti olla aina valmis tarjoamaan oma näkemys tilanteisiin.
Vaikka jääkiekko on muuttunut pelinä 20 vuoden aikana, monet tuomarilta vaadittavat ominaisuudet ovat pysyneet ennallaan.
– Ihan pienestä ei saa ottaa itseensä, koska harvemmin tuomareita kehutaan. Nykyään sitä välillä puree huulta itsekin, kun näkee tilanteita eri tavalla. Mutta katsomosta tuomarointi on helppoa, ja tositilanteessa harva huutelija uskaltaisi itse tarttua pilliin, Autio sanoo.
Autiotalot LKV ja Autiotalot Isännöinti lukeutuvat Kerhoradion kumppaneihin.
Kuuntele tallenteelta, millaisia eroja Autio näki eri hallien tunnelmassa tuomarin näkökulmasta ja mitä mieltä hän on hämeenlinnalaisen Joni Pekkalan edesottamuksista Liigan linjatuomarina.
Written by: Kerhoradio
autiotalot isännöinti autiotalot lkv erotuomari hpk kerhoradio liiga linjatuomari petri autio sm-liiga
Hugo Gabrielson valitsi HPK:n: ”Halusin joukkueeseen, joka todella halusi minut”
Arkistosta: Mika Lartama oli räväkkä pelimies, joka eli villeinä vuosina täysillä – ja maksoi siitä hinnan
Katkaisupeli Tampereella – HPK jahtaa jatkoa kaudelle
HPK hakemaan sarjan tasoitusta Rinkelinmäen kiehuvassa hornankattilassa – edelleen ilman Wrightia
Kättään kuntouttava Teemu Rautiainen luottaa HPK:hon: “Meillä on kaikki mahdollisuudet haastaa Tappara”