play_arrow
Kerhoradio
today28.10.2023
Puolitoista vuotta Jääkiekkoliiton maalivahtipelin kehityspäällikkönä työskennelleen Kari Lehtosen päivät ovat pitkiä ja viikot täysiä. Lehtonen kiertelee niin Liiga- kuin Mestis-seuroissa sparraamassa maalivahtivalmentajia ja vastaa itse A-maajoukkueen molarivalmennuksesta. Lisäksi työnkuvaan kuuluu muun muassa koulutusten suunnittelua ja järjestämistä sekä pelaajaseurantaa ja tiedonkeruuta sekä kotimaassa että ulkomailla.
– Reissupäiviä kertyy paljon. Kotona ehdin käydä juuri ja juuri nukkumassa, Hämeenlinnassa asuva Lehtonen sanoo.
Lehtosen mukaan liitto ja seurat panostavat maalivahtivalmennukseen nykyään aiempaa enemmän, mutta vielä enemmänkin voisi panostaa.
– Valmentamisen taso vaihtelee seuroittain liikaa. Valitettavasti on seuroja, joissa ei ole esimerkiksi lapsivaiheessa tai kilpailuun kehittävässä vaiheessa maalivahtivalmennusta lainkaan. Joissakin Mestis-seuroissa asiat hoidetaan jopa paremmin kuin Liigassa, Lehtonen sanoo.
– Toisaalta esimerkiksi Kärpät tuottaa maalivahteja Pohjola-leirille jatkuvasti. Toinen menestyjä on Kiekko-Espoo, jossa myös työskentelee täyspäiväisiä maalivahtivalmentajia.
NHL:ssä suomalaisten maalivahtien määrä on pysynyt pitkään jotakuinkin ennallaan, mutta ykkösmolarit ovat vähentyneet ja veskareiden peliminuutit laskeneet. Toisaalta suomalaisten maalivahtivalmentajien määrä on lisääntynyt.
– Kilpailu veskareiden kesken on kiristynyt, koska pienemmistä kiekkomaista tulee hyviä yksilöitä. Mutta esimerkiksi suomalaisten varausten määrä on pysynyt samana. Hyviä ikäluokkia on kuitenkin tulossa. Valmennuspuolella Parkkilan Jussi Coloradossa on avannut latua muille suomalaisille maalivahtivalmentajille.

Mainio maalivahtipeli on ollut jo vuosikymmeniä Suomen vahvuus, mutta hiljalleen muut maat ovat kuroneet etumatkaa kiinni. Suomessa järjestelmällisellä maalivahtivalmennuksella on pitkät perinteet, mikä on tuottanut teknisesti eteviä molareita.
– Me kuitenkin häviämme tilanteissa, joissa teknisesti oikeaoppinen torjunta ei enää riitä. Pyrin itse korostamaan, ettei kaikkiin pelitilanteisiin kannata mennä tekniikka edellä. Pekka Rinne oli hyvä esimerkki tekniikan rikkomisesta nopeissa broken play -tilanteissa, Lehtonen sanoo ja lisää, etteivät näyttävät torjunnat voi kuitenkaan olla itse tarkoitus vaan tilanteen sanelema pakko.
Yleisesti ottaen maalivahdit muistuttavat nykyään enemmän toisiaan, ja persoonallisuudet ovat kadonneet.
– Tällä hetkellä kaikki pelaavat jään kautta, ja esimerkiksi RVH (Reverse Vertical Horizontal eli maalintaustapelaaminen polvi alhaalla maalintolppaa vasten) on yleisesti käytössä, Lehtonen sanoo.
– Varsinkin Ruotsissa ja Keski-Euroopassa ”revaa” käytetään kuitenkin jopa liikaa ja väärissä tilanteissa, koska harvemmin maalia tehdään maalin takaa. Me yritämme Suomessa nostaa maalivahteja enemmän terälle, koska terällä molari liikkuu nopeammin kuin suojuksilla polvillaan.
Kenttäpelaajiin verrattuna maalivahdin pelipaikka vaatii kylmäpäisyyttä, koska virheet näkyvät nopeasti tulostaululla ja katsomossa istuvalle maallikollekin. Pelipaikan ominaispiirteet heijastuvat myös valmentamiseen.
– Maalivahtivalmentaja on yksilövalmentaja joukkuelajissa. Henkinen valmennus on vahvasti läsnä, mikä tekee valmentajan ja valmennettavan suhteesta tiiviin.
Lajipiireissä – kuten seurojen pelaajarekrytoinneista vastaavilla scouteilla – ymmärrys maalivahtipelistä on Lehtosen mukaan vajavaista.
– Poikkeuksia on, mutta onhan se selvä, että harva kenttäpelaajataustalla scouttina toimiva ymmärtää maalivahtipelistä tarpeeksi. Mutta niin fiksuja monet scoutit ovat, että soittelevat minulle ja kysyvät. Maalivahtipeli on niin uniikki juttunsa.
(Mm. Lehtosen oma arki ja työnkuva Jääkiekkoliitossa, suomalaisveskarien vahvuudet, maalivahtien tuotanto kansainvälisesti, HPK:n alkukausi ja maalivahdit, mv-valmentajakoulutusten tasot, valmennuksen erot eri seuroissa, suomalaismolarit ja mv-valmentajat NHL:ssä)
(Mm. Lehtosen oma aika maalivahtivalmentajana Ässissä, hyvän maalivahdin ominaisuudet, maalivahtipelin evoluutio, show-torjunnat vs. tekninen puhtaus, henkinen valmennus, lajipiirien ymmärrys maalivahtipelistä, Suomen tämänhetkinen veskarikärki ja suurlupaukset)
Written by: Kerhoradio
kari lehtonen kerhoradio maalivahti maalivahtipeli maalivahtivalmennus
Hugo Gabrielson valitsi HPK:n: ”Halusin joukkueeseen, joka todella halusi minut”
Arkistosta: Mika Lartama oli räväkkä pelimies, joka eli villeinä vuosina täysillä – ja maksoi siitä hinnan
Katkaisupeli Tampereella – HPK jahtaa jatkoa kaudelle
HPK hakemaan sarjan tasoitusta Rinkelinmäen kiehuvassa hornankattilassa – edelleen ilman Wrightia
Kättään kuntouttava Teemu Rautiainen luottaa HPK:hon: “Meillä on kaikki mahdollisuudet haastaa Tappara”
© 2018– Kerhoradio / Mediapaulit Oy · Tietosuojaseloste
Post comments (0)