![]()
3 - 4 vl.Lopputulos |
Otteluinfo
HPK matkaa perjantaina Jyväskylään haastamaan sarjan neljäntenä olevan JYPin, jota ei ole vielä tällä kaudella kohdattu. Viime kierroksilla Kerholla on ollut vaikeaa: keskiviikon vierasottelussa Kiekko-Espoo voitti 3–1, ja viime viikon kaksi ottelua Tampereen joukkueita vastaan toivat myös tappiot (Ilves–HPK 3–2 ja HPK–Tappara 1–3). Tappioita on tullut nyt viisi peräkkäin.
HPK hallitsi Espoon peliä ajoittain, mutta maalinteko on tuottanut vaikeuksia niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Espoossa syntyi sentään kauden ensimmäinen alivoimamaali. Taulukossa Kerho on valahtanut jo sijalle 14.
Maalilla Kim Saarinen ja Mark Sinclair ovat torjuneet viime viikkoina mallikkaasti, mutta viimeistelyn tehottomuus on kääntänyt niukkoja pelejä vastustajille. Varsinkin Kristian Vesalaisen ja Teemu Erosen kaltaisilta kärkipelaajilta odotetaan nyt selvää tasonnostoa.
Kultakypärä on yhä Jesse Kiiskisellä (10+8). Mikko Manner on tämän viikon maajoukkueen matkassa. Olli Korhonen ja Cameron Wright vaihtavat paikkoja kärkiketjujen vasemmassa laidassa. Mark Sinclair vaihtuu maalille.
JYP pani stopin taaperrukselle
JYP oli varsinkin kauden alussa äärimmäisen vahva, sillä se voitti kuusi peliä seitsemästä ensimmäisestä. Loka- ja marraskuussa JYP nakutti pisteitä kymmenestä peräkkäisestä ottelusta. Petri Matikainen on saanut aikaan melkoisen tasonnoston.
Liigan pistepörssin neljän eniten pisteitä tehneen pelaajan joukosta löytyy kaksi JYPin pelaajaa: yhdeksän ottelun pisteputkessa porskuttava kapteeni Jere Lassila (8+23) ja kovaa laukova Leevi Tukiainen (19+11), joka jakaa Liigan maalipörssin kärkisijan.
Viime viikolla JYPille kirjattiin vierastappion (Tappara–JYP 6–3) päälle kotivoitto (JYP–KalPa 6–2). Tämän peliviikon joukkue käynnisti tiistaina Turussa, missä TPS taipui voittolaukauksilla 1–2-tappioon. Raporttien mukaan kahden pisteen voitto oli ansaittu, ja ratkaisijana toimi jälleen kerran Tukiainen – nyt rankkareillaan.
JYP lähtee otteluun varsin selvänä suosikkina kotikaukalossaan, jossa sille on kirjattu yhdeksään otteluun vain yksi varsinaisen peliajan tappio. Kolmannella perättäisellä voitolla JYPillä olisi saumat palata sarjan kärkikolmikkoon. Tappioputken aikana Kerho on tehnyt ainoastaan kuusi täyosumaa, mikä on vieraille iso huolenaihe. Toisaalta altavastaaja voi pelata ilman paineita, koska kotijoukkue on selvä suosikki.
Kohtaaminen on kaksikolle kauden ensimmäinen, mutta seuraavan vajaan kolmen viikon aikana joukkueet tulevat toisilleen tutuiksi, sillä keskinäisiä otteluita on luvassa peräti kolme.
Ottelulähetys käynnistyy kello 18.00. Ottelun selostaa Pauli Salokangas. Kommentaattorina Kalle Salo.
– Radiolähetys: FM-taajuus 105,1 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/


