play_arrow
Kerhoradio
today3.11.2023
Liigaseuran junioriorganisaatiolla on tärkeä tehtävä tuottaa pelaajia huipputasolle, mutta unohtaa ei saa heitäkään, jotka haluavat pitää jääkiekon vain harrastuksena. Näin linjaa keväästä asti HPK-Juniorijääkiekko ry:n puheenjohtajana toiminut Tomi Källarsson.
– Lapsivaiheessa haluamme seuran olevan hyvä paikka harrastaa, jotta meille halutaan tulla ja pysyä mukana. Siinä iässä on tärkeää, että pelaaminen on hauskaa, Källarsson sanoo.
Vanhemmissa ikäluokissa kilpailullisuus lisääntyy, mutta pelaajapolku pitää luoda kaikille – tavoitteista tai tasoryhmistä riippumatta. Jääkiekko liikuttaa Hämeenlinnan seudulla pelkästään HPK:ssa yli kuuttasataa lisenssipelaajaa.
– Seuran tulee tarjota mahdollisuus harjoitella laadukkaasti kilpapelaajille mutta myös heille, jotka haluavat pitää jääkiekon vain harrastuksena. Hämeenlinnan kokoisesta kylästä ei ponnista määräänsä enempää huippupelaajia, Källarsson sanoo.
– Toisaalta esimerkiksi murrosikä voi alkaa jollakin myöhemmin, ja tällainen pelaaja voi myös puhjeta kukkaan vasta myöhemmin.
Urheilujohtaja Ilkka Haapean palkkaaminen organisaatioon on jo tuonut mukanaan muutoksia, vaikka strategian jalkauttaminen käytäntöön onkin pitkällinen prosessi.
– Muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta tärkeintä on olla matkalla oikeaan suuntaan. Tykkään siitä, kun Ilkalta kysytään, työskenteleekö hän liiga- vai junioriorganisaatiossa, niin hän vastaa aina että HPK:ssa.
Jääkiekkoharrastus on Källarssonin mukaan ”opettavainen matka”, vaikka kaikista ei huippupelaajia tulekaan.
– Joukkueessa opitaan terveellisiä elämäntapoja ja sosiaalisia taitoja. Hämeenlinna on pieni kaupunki, joten verkostoista on varmasti hyötyä työelämässä. Kyllä se aika paljon jättää reppuun.
Laji on vanhemmille arvokas, ja varsinkin teini-ikäisten kiekkoilijoiden tuhansien eurojen kausimaksut saavat – tai pakottavat – monet ryhtymään esimerkiksi talkootöihin tai seuraan vapaaehtoisiksi. Vanhempia seurapomo kehottaa pitäytymään ”kolmen K:n ohjeistuksessa” suurista odotuksista sekä merkittävistä ajallista ja rahallisista panostuksista huolimatta.
– Kuljeta, kustanna ja kannusta. Jääkiekko herättää suuria tunteita, mutta positiivisen ilmapiirin luominen on vanhemmille tärkeä tehtävä. Myös vapaaehtoisten kuten valmentajien, huoltajien ja joukkueenjohtajien panos on seuralle iso voimavara. Jos kukaan vanhemmista ei haluaisi olla talkoohengellä mukana, niin sitten tämä vasta kallista olisi.
Kuuntele tallenteelta, miten Källarsson vastasi kuuntelijakysymyksiin ja mitä lähetykseen haastatellut HPK:n juniorit pitävät jääkiekkoharrastuksessa tärkeimpinä asioina.
Ylen alkukesästä julkaiseman jutun mukaan vuosina 2010–13 Pohjola-leirille osallistuneista 472 pelaajasta 97 ylsi korkeimmillaan Liigaan ja 27 NHL:ään. Neljän vuoden aikana leirille valituista jääkiekkoilun ehti viime kevääseen mennessä lopettaa 264. Liigassa pelasi viime vuonna 45 pelaajaa, Mestiksessä 22 ja alasarjoissa 66. NHL:ssä vajaan viidensadan lupauksen ryhmästä rymysi 18 pelaajaa – eli enää noin neljä prosenttia leiriläisistä – ja muualla ulkomailla puolensataa.
Pohjola-leiri kokoaa yhteen vuosittain satakunta maan lupaavinta 15-vuotiasta. Esimerkiksi vuonna 1995 syntyneistä noin 30 000 pojasta kahdeksan prosenttia pelasi jääkiekkoa 15-vuotiaana. Tästä joukosta harrastajia leirille pääsi alle viisi prosenttia. Jonkin verran pelaajia etenee ammattilaiseksi myös leirin ulkopuolelta.
Written by: Kerhoradio
hpk hpk juniorit hpk-juniorijääkiekko juniorijääkiekko kerhoradio tomi källarsson
Hugo Gabrielson valitsi HPK:n: ”Halusin joukkueeseen, joka todella halusi minut”
Arkistosta: Mika Lartama oli räväkkä pelimies, joka eli villeinä vuosina täysillä – ja maksoi siitä hinnan
Katkaisupeli Tampereella – HPK jahtaa jatkoa kaudelle
HPK hakemaan sarjan tasoitusta Rinkelinmäen kiehuvassa hornankattilassa – edelleen ilman Wrightia
Kättään kuntouttava Teemu Rautiainen luottaa HPK:hon: “Meillä on kaikki mahdollisuudet haastaa Tappara”
Post comments (0)