Neljän mestaruuden kaupunki

Asuin seitsemänvuotiaasta parikymppiseksi aivan Kuivansillan kentän vieressä. Samalla paikalla Hämeenlinnan Tarmo oli voittanut jääkiekon Suomen mestaruudet vuosina 1948 ja 1949.

Lapsuudessani 1980-luvulla kaukalo oli jo kadonnut, mutta jääkiekon historia oli edelleen läsnä. Kentän vieressä seisoi vanha parakkipukukoppi, jossa haisi hiki ja patteri kärysi. Pipolätkäpeleissä saattoi yhä aistia jotakin menneiden vuosikymmenten tunnelmasta. Kuvittelin usein mielessäni, millaista kentällä oli ollut Tarmon mestaruusvuosina.

Nykyään paikalla on parkkitalo. Niitähän Hämeenlinna tuntuu rakastavan.

Hämeenlinna on neljän jääkiekon Suomen mestaruuden kaupunki. Tarmon mestaruuksien jälkeen HPK on juhlinut kultaa vuosina 2006 ja 2019. Väliin mahtuu lukuisia muita SM-mitaleita, kansainvälistä menestystä ja kokonaisia sukupolvia pelaajia, jotka ovat kasvaneet täällä huipulle.

Harvassa suomalaiskaupungissa on yhtä pitkät ja vahvat kiekkoperinteet. Yhdessäkään toisessa Hämeenlinnan kokoisessa tai pienemmässä suomalaiskaupungissa ei ole voitettu yhtä monta jääkiekon Suomen mestaruutta.

Silti olen joskus miettinyt, ymmärrämmekö me hämeenlinnalaiset itsekään, kuinka merkittävä osa kaupungin historiaa jääkiekko oikeastaan on.

Hämeenlinna tunnetaan linnastaan, Aulangosta ja Sibeliuksesta. Syystäkin. Myös Irwin Goodman ja Vexi Salmi ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä kaupungin kulttuurihistoriaan. Mutta jääkiekko on ollut osa tämän kaupungin identiteettiä jo lähes vuosisadan. Se on yhdistänyt sukupolvia, synnyttänyt suuria yhteisöllisyyden tunteita ja tehnyt Hämeenlinnaa tunnetuksi ympäri Suomen.

Missä tämä kaikki näkyy kaupungin katukuvassa?

Chicagossa kiekkolegendat Bobby Hull ja Stan Mikita ovat saaneet patsaat Blackhawksin kotiareenan United Centerin eteen. Eikä tarvitse mennä edes Atlantin taakse. Lahdessa jäähallin edustalla seisoo Erkki Laineen näköispatsas, ja Raumalla on oma Lukon kiekkoperinteitä kunnioittava monumenttinsa.

Miksi ei siis Hämeenlinnassakin? Ei välttämättä yhden pelaajan tai valmentajan patsasta, vaikka ansioituneita ehdokkaita löytyisikin. Mutta neljän Suomen mestaruuden kaupungissa olisi varmasti aihetta muistomerkille, joka kunnioittaisi koko paikallista kiekkohistoriaa Tarmon mestareista HPK:n menestysvuosiin ja juniorikiekon vapaaehtoisiin.

Sellainen ei olisi vain jääkiekkoväen muistomerkki. Se olisi osa kaupungin historiaa ja samalla kunnianosoitus kaikille niille, jotka ovat olleet sitä rakentamassa.

Mutta muistomerkin lisäksi kaipaisin jotakin vielä suurempaa.

Rinkelinmäen jäähalli on palvellut hämeenlinnalaista jääkiekkoa pitkään. Siellä on koettu lukemattomia ikimuistoisia hetkiä, ja hallilla on oma erityinen tunnelmansa. Vanheneva rakennus alkaa kuitenkin olla siinä vaiheessa elinkaartaan, että sen tulevaisuudesta on tehtävä kunnollisia päätöksiä.

Rinkelinmäki voidaan vielä kerran remontoida. Mutta jos niin tehdään, remontti pitää tehdä perusteellisesti. Ei enää pelkkiä paikkauksia, vaan halli nykyaikaisen liigajääkiekon vaatimusten mukaiseksi. Mieluiten niin, että Vaasan – ja pian Rauman – tapaan vanha kaarikattokin saisi väistyä, mikäli se on teknisesti ja taloudellisesti järkevää.

Silti toivon, ettei Rinkelinmäen uudistaminen olisi Hämeenlinnan viimeinen suuri jäähallihanke.

Haaveilen edelleen uudesta monitoimiareenasta kaupungin keskustassa. Sellaisesta, joka olisi HPK:n koti mutta samalla paljon muutakin. Konserttien, tapahtumien, urheilun ja kaupunkilaisten yhteinen kohtaamispaikka. Areena, joka toisi elämää keskustaan myös tavallisina arki-iltoina.

Tampere on näyttänyt, millainen merkitys keskustaan rakennetulla monitoimiareenalla voi olla kaupungin tapahtumaelämälle. Hämeenlinna on tietenkin aivan eri kokoluokan kaupunki, eikä areenabisnes ole helppoa edes suuremmissa kaupungeissa.

En kuvittele, että uusi areena syntyisi hetkessä. Se vaatisi valtavasti rahaa, uskottavan liiketoimintamallin ja ennen kaikkea rohkeutta. Mutta jos tulevaisuudesta ei uskalleta edes haaveilla, tuskin mitään suurta koskaan tapahtuukaan.

Rinkelinmäen seuraavalla remontilla pärjätään taas vuosikymmen tai pari. Mutta toivottavasti ehdin vielä nähdä päivän, jolloin Kerho pelaa kotiottelunsa modernissa monitoimiareenassa keskellä Hämeenlinnaa, Kuivansillan kupeessa.

Sitä odotellessa voisimme aloittaa neljän Suomen mestaruuden kaupungissa edes sillä jääkiekkomonumentilla.