play_arrow
Kerhoradio
today17.10.2026
HPK palasi voittokantaan perjantaina kaatamalla Ilveksen Pohjantähti Areenalla 3–1. Torstaina SaiPalle hävinnyt hämeenlinnalaisjoukkue nousi päätöserässä voittoon, ja 28 laukausta torjunut maalivahti Jacob Crespin oli yksi onnistujista.
– Uskomattoman hyvältä tuntuu. Lähdimme otteluun oikealla asenteella ja uskoimme alusta lähtien, että pystymme voittamaan. On hienoa, että onnistuimme kääntämään ottelun viimeisessä erässä, Crespin iloitsi.
Maalivahdin mukaan ratkaisevaa oli joukkueen yhteinen tekeminen.
– Kaikki antoivat panoksensa. Emme olleet tyytyväisiä torstain otteluun, mutta tänään osoitimme todella luonnetta. Kolmannessa erässä otimme lähes pelin hallintaamme ja painoimme Ilveksen takaisin omalle alueelleen.
Crespin sai tehdä kahden ensimmäisen erän aikana täyden päivätyön.
– Kaksi ensimmäistä erää olivat todella vaikeita. Ilves on taitava joukkue, joka pelaa kovalla vauhdilla. Tiesimme kuitenkin, mitä odottaa.
Yksi Crespin näyttävistä suorituksista oli toisessa erässä lähtenyt pitkä avaussyöttö, joka käynnisti HPK:n hyökkäyksen.
– En ole koskaan arastellut mailan käyttämistä. Huomasin, että minua karvannut hyökkääjä ennakoi syöttöä hieman väärin ja vastustaja oli samalla vaihtamassa. Niinpä vain lähetin kiekon matkaan. Ei sitä ollut mitenkään harjoiteltu, Crespin naureskeli.
Crespin ja 20-vuotias Kim Saarinen ovat vuorotelleet viime kierroksilla tolppien välissä. Ruotsalaisen alkukausi ei kuitenkaan ollut helppo.
– Alku oli vähän raskas. Ensin tuli tappio Helsingissä ja sitten fiaskopeli Kuopiossa. Sen jälkeen en saanut kovin paljon peliaikaa. Jääkiekossa pitää kuitenkin edetä päivä kerrallaan ja luottaa itseensä.
Saarisesta Crespin puhuu lämpimästi.
– Kim on hauska tyyppi ja todella lahjakas nuori maalivahti. On mukavaa jakaa torjuntavastuu hänen kanssaan.
Ensimmäistä kauttaan Suomessa pelaava Crespin kertoo viihtyvänsä Hämeenlinnassa erinomaisesti.
– HPK on hyvin perheenomainen seura. Ihmiset juttelevat keskenään ja pitävät toisistaan huolta. Täällä tuntuu kuin olisi osa perhettä.
Ruotsalainen on kuitenkin huomannut eroja maiden jääkiekkokulttuureissa.
– Suomalaiset ovat hyvin suorapuheisia. Asioita ei kierretä, vaan mennään suoraan asiaan. Pidän siitä, sillä olen itsekin vähän samanlainen.
Suurin yllätys on liittynyt tunteiden näyttämiseen pukukopissa.
– Suomessa tunteita ei ehkä ilmaista yhtä paljon kuin ruotsalaisessa pukukopissa. Alussa se oli vähän vaikeaa, kun samanlaista energiaa ei heti syntynyt. Nyt olemme kuitenkin saaneet ryhmän hyvin yhteen, ja yhä useampi tuo energiaa joukkueeseen.
Sopeutumista on helpottanut tuttu maalivahtivalmentaja Joni Puurula, jonka Crespin tuntee jo Kalmarin ajoilta.
– Hän on ollut minulle suuri turva. Joni tietää, millainen olen jäällä ja ihmisenä. Hän on tuonut rauhallisuutta ja muistuttanut luottamaan omiin taitoihini. Hän on ollut iso tuki myös kaukalon ulkopuolella.
Kuuntele haastattelu (ruotsiksi):
Written by: Kerhoradio
hpk ilves jacob crespin kerhoradio liiga maalivahti


Ilveksestä voiton torjunut Jacob Crespin viihtyy HPK:ssa – suomalainen pukukoppikulttuuri yllätti
HPK haastaa sarjakärjen – Ilves ollut pitkään tyly vastustaja Hämeenlinnassa
SaiPa katkaisi Kerhon voittoputken – Oliver Kopiloffille jäi tappiosta huono maku – ”Tämä peli oli otettavissa”
Torstaina myötätuulessa kohti Lappeenrantaa – SaiPalla alla CHL-ottelu
HPK:n voittokulku jatkui KooKoon kustannuksella – Roope Vesterinen: ”Saatiin kaikki pelaajat samalle sivulle”
© 2018– Kerhoradio / Mediapaulit Oy · Tietosuojaseloste