Toni Mäkiaho sytytti Kerhon ja haastoi vastustajan karskeimmat kovanaamat – nyt laji työllistää häntä aivan uudella tavalla

Toni ”Mäkkäri” Mäkiaho kuuluu HPK:n lähihistorian värikkäimpiin pelaajiin. Ilveksen kasvatti saapui Hämeenlinnaan 19-vuotiaana vuonna 1994, ja vaikka alku SM-liigassa oli nuorelle hyökkääjälle haastava, Sakari Pietilän alaisuudessa avautui mahdollisuus läpimurtoon.

– Sakke muutti kaiken. Meistä tuli oikeasti joukkue, nuoret saivat peliaikaa, oli kovia pelimiehiä ja harjoittelu vietiin ihan eri tasolle. Se vei koko porukkaa eteenpäin, Mäkiaho muistelee.

Selostaja sonnustautui lähetyksen ajaksi erikoisvieraan kauden 1996–97 pelipaitaan, jolla Mäkiaho muun muassa mylläsi 22-vuotispäivänään HIFK:n Jarkko Ruudun kanssa. (Kiitos lainasta Jussi Luokomaalle.)

HPK-vuosinaan Mäkiaho tunnettiin ennen kaikkea fyysisestä pelistään, suoraviivaisuudestaan ja poikkeuksellisesta maalinälästään. Kausilla 1994–98 hän nakutti tasaisesti 20–30 tehopisteen kausia ja kuului joukkueen kantaviin voimiin. Mäkiaho pani itsensä täysillä likoon joka ilta – tarvittaessa myös taklaamalla ja tapellen jopa Jarkko Ruudun kaltaisia toisia kovanyrkkejä vastaan.

– Mä halusin aina voittaa kamppailut, taklata ja tehdä maaleja. Se on ollut luonnekysymys.

Fyysisyys näkyi myös tilastoissa. Kaudella 1997–98 jäähyminuutteja kertyi peräti 185, ja koko uran saldo, 1 352 minuuttia, on yhä SM-liigan kaikkien aikojen kolmanneksi suurin jäähymäärä. Nuoruuden ylilyönnit tasoittuivat vuosien varrella, mutta intensiteetti ei koskaan kadonnut.

– Nuorena se vähän lähti lapasesta. Myöhemmin oppi, missä on järkeä ja missä ei.

Kahdeksan eri pääsarjaseuraa

Ura vei Mäkiahon HPK:n jälkeen HIFK:hon, Tapparaan ja ulkomaille. Sveitsissä hän otti merkittävän kehitysaskeleen ja palasi Hämeenlinnaan kaudelle 2006–07 uransa tehokkaimmassa iskussa. Sesonki Jukka Jalosen joukkueessa tuotti uran parhaat 51 tehopistettä. Kovaotteinen taituri sai kaudella jopa oman poliisinsa, kun Jalonen kielsi Mäkiahoa tappelemasta. Sen sijaan vastustajaa näpäyttämään pantiin Tuukka Mäkelä – merkki siitä, kuinka arvokas Mäkiaho joukkueelle oli.

– Mä olin, että jaa, onks mulla oma poliisi? Mäkiaho naurahtaa.

View this post on Instagram

Mäkiaho edusti urallaan kaikkiaan kahdeksaa eri liigaseuraa – vaan ei erikoisesti koskaan lähtöseuraansa Ilvestä. Mestaruus jäi Mäkiaholta lopulta saavuttamatta, mutta MM-hopea, SM-hopea, seitsemän pronssiottelua ja nuorten SM-kullat muodostavat silti komean ansiolistan. Ennen kaikkea Mäkiaho muistetaan tunteesta, jolla hän pelasi. Rinkelinmäki tiesi aina, että Mäkkärin ollessa jäällä tapahtuu.

Viihtyi Kerhossa hyvin

Kausi 2006–07 oli viimeinen, jonka Mäkiaho pelasi vain yhdessä seurassa. Sen jälkeen pelipaidan väri vaihtui tiheään tahtiin, vaikka ammattilaisura kesti vielä vuosia. Liigassa otteluita kertyi pudotuspelit mukaan lukien reilusti yli 700 ja tehopisteitä näissä lähes 340. HPK:ta hän edusti seuran menestyksen vuosina kahdeksalla eri kaudella.

– Kerhossa viihdyin pisimpään. Hyvä valmennus, oikeat hankinnat ja nälkäiset pelaajat – siinä oli menestyksen ydin.

Pelaajauran jälkeen Mäkiaho opiskeli valmentajatutkinnon Vierumäellä, valmensi jokusen vuoden Espoossa ja toimi ravintolayrittäjänä. Nykyään hän asuu Kauniaisissa ja toimii pelaaja-agenttina oman yrityksensä kautta. Lisäksi hän seuraa läheltä poikansa Daniel Mäkiahon otteita Helsingin IFK:ssa – seurassa, joka on isällekin uran varrelta ja perheyhteyksien kautta tuttu ja merkityksellinen.

Kuuntele tallenteelta kaikki Mäkkäri Specialin parhaat palat: miksi Mäkiaho kyyditsi Billy Tibbetsin Hämeenlinnan rautatieasemalle, miten Pasi Nielikäistä piti rauhoitella ja minkä takia Mäkiaho sai puhelun häämatkalle Madeiralle.