Kerhoradio somessa

HPK – TPS

Otteluinfo

Otteluinfo

Hämeenlinnan Pallokerho jatkaa kauttaan kotikaukalossa viikon ainoassa ottelussa, kun vieraaksi Hämeenlinnaan saapuu TPS. Joukkueet kamppailevat samoista sijoista sarjataulukon keskivaiheilla: HPK on noussut sijalle 13 ja on vain pisteen päässä alemmasta pudotuspeliviivasta, kun taas TPS on kymmenentenä kolme pistettä edellä, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena. Panokset ovat selvät – kyseessä on aidosti kuuden pisteen ottelu.

HPK:n suunta on kääntynyt selvästi ylöspäin. Kerho on voittanut kolme neljästä viime ottelustaan, ja peli on ollut aiempaa ehjempää molempiin suuntiin. Viime viikko alkoi maanantaina niukalla 2–1-tappiolla sarjakärki Tapparan vieraana, mutta sen jälkeen HPK sai palkinnon työlleen: perjantaina Kiekko-Espoo kaatui Hämeenlinnassa 2–0 ja lauantaina Pelicans taipui Lahdessa lukemin 1–4. Voitot ovat nostaneet itseluottamusta juuri oikeaan aikaan.

HPK saa otteluun mielenkiintoisia lisäpalasia. Anrei Hakulinen pelaa kauden ensimmäisen runkosarjaottelunsa ja tuo mukanaan hyökkäyspelin juonikkuutta. Myös Jesse Kiiskinen on jälleen pelikunnossa, mikä lisää vaihtoehtoja erityisesti maalintekosektorille. Puolustuksessa nähdään täysin uusi nimi, kun kanadalaispuolustaja Garrett Pyke tekee ensiesiintymisensä HPK-paidassa. Kokoonpanon kiristyminen tarkoittaa samalla sitä, että viime viikkoina enemmän vastuuta saaneita pelaajia jää tällä kertaa katsomon puolelle.

TPS hakee tasaisuutta otteisiinsa

TPS saapuu Hämeenlinnaan vaihtelevan viikonlopun jälkeen. Turkulaiset katkaisivat perjantaina kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa Lappeenrannassa, missä SaiPa taipui 1–4. Tiivis ottelutahti kostautui heti seuraavana päivänä, kun Palloseura taipui Kärpille maalein 2–3.

Kauden aiemmissa väännöissä Toni Söderholmin ryhmä oli molemmilla kertaa niukasti parempi. Kauden avauspelissä syyskuussa Kerho hävisi kotonaan rankkareilla 2–3, ja lokakuussa Turussa Tepsille riitti yksi maali kolmen pisteen pottiin. Turkulaisten paras pistemies on ruotsalaishyökkääjä Lukas Wernblom saldollaan 14+14.

Piristyneellä HPK:lla on tilaisuus jatkaa vahvaa jaksoaan ja nousta jopa pudotuspeliviivan päälle, ja Santanenkin on alkanut selostaa voittoja.

Ottelulähetys käynnistyy kello 18.00. Ottelun selostaa Eero Santanen.

– Radiolähetys: FM-taajuus 105,1 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/

Paikka

Pohjantähti Areena, Hämeenlinna
Poltinahontie 11, 13130 Hämeenlinna
To Top