Kerhoradio somessa

Ilves – HPK

Otteluinfo

Otteluinfo

Hämeenlinnan Pallokerholle tämä viikko on Tampere-henkinen teemaviikko, sillä torstaina kohdataan Ilves vieraissa ja perjantaina Tappara kotona. Ilves kohdattiin viimeksi marraskuun puolivälissä, jolloin HPK nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta Ilves vei lopulta lisäpisteen jatkoajalla.

HPK:n marraskuu päättyi tappioiden merkeissä. KalPa voitti keskiviikkona Kuopiossa 4–1, ja lauantain kotipelissä taivuttiin Lukolle voittolaukauksilla maalein 1–2. Hyökkäyksessä pisteitä ovat keränneet Jesse Kiiskinen (9+8), Sami Päivärinta (8+7) ja Kristian Vesalainen (2+13), ja myös Olli Korhonen on ollut hyökkäyksessä näkyvä. Puolustus- ja maalivahtipeli ovat toimineet kohtalaisen hyvin.

Ylivoima on kuitenkin tökkinyt (14,5 %), mikä korostaa tarvetta luoda maalipaikkoja tasaviisikoin. HPK lähtee otteluun levänneenä, sillä oransseille ottelu viikon ensimmäinen toisin kuin Ilvekselle.

HPK:n maalia vartioi tänään Mark Sinclair. Arturs Andzans palaa ykköspariin Lauri Sertin paikalle. Markus Loponen korvaa kolmosen keskellä Sami Päivärinnan. Nelonen on muodossa Aaltonen–Alitalo–Kopiloff.

Ilves: tulivoimaa ja poissaoloja

Ilveksen kauden alkukausi oli vaikea, mutta viime aikoina onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Marraskuussa Ilves jäi kokonaan ilman pisteitä ainoastaan kerran napattuaan kolme kolmen pisteen voittoa ja yhden jatkoaikavoiton sekä häviten kerran jatkoilla. Tappara tuotti ainoan suoran tappion.

Ilveksellä on kuitenkin alla kaksi tappiopeliä: Tappara kaatoi Ilveksen perjantain paikallisväännössä 3–0-lukemin, ja tiistaina CHL:ssä Luleå HF otti tupsukorvista 3–2-kotivoiton. Taulukossa Ilves on 33 pisteellään sijalla 12 ja HPK pykälää ylempänä kaksi pistettä enemmän keränneenä.

Tamperelaisten alkukauden tehomiehinä ovat olleet Lukas Jasek (5+17) ja Matic Török (10+11), ja heitä tukevat muun muassa Simon Johansson ja Luke Henman.

Ilveskään ei ole erikoistilanteissa loistanut, mutta edistyneissä tilastoissa joukkue on Kerhoa edellä. Maalilla Dominik Pavlat ja Mantas Armalis jakavat vastuuta, eikä kumpikaan ole loistanut.

Tämän kauden edellinen keskinäinen tuotti Kerholle pari viikkoa sitten Hämeenlinnassa 2–3-jatkoaikatappion. HPK on kuitenkin onnistunut ryöstämään voiton Nokia Arenalta jo kolmesti peräkkäin. Viime kaudella Ilves hävisi kahdesti yhteismaalierolla 1-8, ja Ipan edellinen voitto on peräti kahden vuoden takaa syyskuulta.

Ottelulähetys käynnistyy kello 18.00. Ottelun selostaa Pauli Salokangas.

– Radiolähetys: FM-taajuus 105,1 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/

Paikka

Nokia Arena, Tampere
Åkerlundinkatu 16, 33100 Tampere
To Top