Otteluinfo |
Otteluinfo
Kohtaaminen on joukkueille kauden neljäs, kun yhteensä Hämeen Herruudesta mitellään kuusi kertaa – ja yhteistuloshan lopulta määrittää, kumpi pokaalin ja junioreiden palkintopotin nappaa. Edelliset kolme vääntöä loka-marraskuussa oteltiin kotivoittojen merkeissä, kahdesti Hämeenlinnassa ja kerran Lahdessa. HPK voitti omansa 5-3 ja 5-2 ja siinä välissä Pelicans nollasi Kerhon kotonaan neljällä osumalla.
HPK:lla päävalmentaja Mikko Manner on edelleen maajoukkueen matkassa, ja häntä tuuraa Olli Hällfors. HPK U20 -valmentaja Niko Marttila on mukana Liiga-joukkueessa tämän viikon.
Kerho avasi kolmen ottelun viikkonsa Kouvolassa kahden pisteen voitolla, kun KooKoo taipui voittomaalikisassa 3-4. Kahdeksassa viime pelissään HPK on kaapinut pisteitä peräti kuudesti, mutta eilisessä myöhäisillan kotipelissä peliin valmistautuminen meni täysin mönkään koko joukkueella. Kärppien unelma-alun jälkeen Kerho ei päässyt enää peliin mukaan.
Juhamatti Yli-Junnilan Pelicansin viikko on sujunut lähes identtiseen tyyliin: tiistaina kahden pisteen rankkarikisavoitto Tapparan vieraana, mutta eilen joukkue jäi nollille Ässien osuttua Porissa kahdesti. Pelicans joutui matkustamaan kolmisen tuntia eilen ja oli kotihallilla vasta yhden maissa. Seitsemästä viime ottelustaan Pelicans ei ole voittanut yhtään suoraan, mutta seassa on kaksi kahden pisteen voittoa. Ailahtelevaisen syyskauden pelanneiden lahtelaisten vire ei ole siis aivan paras mahdollinen.
Nurmelle riitti, uusi seura HIFK
Pelicansin paras pistemies on Ryan Lasch, joka pitää pistepörssissä sijaa 14 noteerauksella 5+23=28. Lars Bryggman ja Lubos Horky ovat nakuttaneet 21 pinnaa mieheen. HPK:n kultakypärää kantaa edelleen Pelicans-kasvatti Jesse Kiiskinen (7+13), jolle lienee taas erityishuomiota luvassa. Teemu Rautiainen ja Eetu Tuulola ovat 18 pisteessä.
Ennen joulunpyhiä HPK:lla on kalenterissa vielä kolme kamppailua: Pelicans tänään ja Ässät keskiviikkona vieraissa sekä KalPa perjantaina kotona. Perjantain kaltaisia ohilyöntejä ei voi enää tulla, jos joukkue mielii taistella vielä playoff-paikasta.
HPK:n hyökkäysketjuja uusittiin eilen, ja tänään mylläys jatkuu, kun Kiiskinen nousee ykkösketjuun Rautiaisen ja Christoffer Bengtssonin seuraan. Puolustaja Petteri Nurmi ei enää halunnut Kerhoon palata, joten lupaava Eerik Wallenius nousee junioreista mukaan. Kim Saarinen jatkaa maalilla ansaitusti oltuaan eilen selvästi Sami Rajaniemeä paremmin hereillä. Vedonlyönnissä Pelicans on suosikki.
Lähetys käynnistyy kello 16.30. Ottelun selostaa Pauli Salokangas. Kommentaattorina Rauno Toivonen.
– Radiolähetys: Radio City Hämeenlinna 88,9 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/
Tiedot
Päivä | Aika | Sarja | Sarjakausi |
---|---|---|---|
14.12.2024 | 17:00 | Liiga | 2024-25 |