Kerhoradio somessa

Lukko – HPK

Otteluinfo

Otteluinfo

HPK lähtee Liigan pudotuspelien avauskierrokseen selkeänä altavastaajana sijalta 12, kun vastaan asettuu runkosarjassa viidenneksi sijoittunut Rauman Lukko. Ero joukkueiden välillä oli runkosarjassa tuntuva: Lukko keräsi 106 pistettä, HPK 75. Mikko Mannerin ryhmältä kausi on ollut tuloksellisesti ailahteleva, ja varsinkin joulukuu oli synkkä. Kevät oli kuitenkin nousujohteinen.

HPK sai pienen lisäbuustin tiistaina, kun joukkue päätti runkosarjan 3–2-jatkoaikavoittoon Tapparasta ja katkaisi samalla kolmen ottelun tappioputkensa. Lukko puolestaan lähtee sarjaan kahden voiton vireessä, kun KalPa kaatui tiistaina jatkoajalla maali-iloittelussa 6–5.

Liigan paras maalivahtipeli venytti kevättä

Keskinäiset kohtaamiset kääntyivät runkosarjassa puhtaasti Lukolle voitoin 4–0, ja HPK on hävinnyt raumalaisille jo kymmenen liigapeliä peräkkäin. Kauden edetessä ottelut kuitenkin tasoittuivat, ja Hämeenlinnan kohtaamiset – siis ne, joissa Kim Saarinen torjui maalilla – kääntyivät Lukolle vasta pitkän kaavan kautta.

HPK:n mahdollisuudet lepäävät pitkälti tuttujen peruskivien varassa. Joukkueen viisikkopelaaminen on ollut paikoin sarjasijoitusta parempaa, mutta tehot eivät vastanneet luotua maaliodottamaa – erityisesti ylivoimapeli jäi runkosarjassa liigan heikoimpien joukkoon. Pudotuspeleissä paikoista on pystyttävä rankaisemaan.

Sen sijaan puolustuspelaaminen ja maalivahtityöskentely ovat pitäneet Kerhoa pinnalla. Kim Saarinen on noussut joukkueen tärkeimmäksi yksittäiseksi pelaajaksi ja ollut merkittävin syy siihen, että HPK ylipäätään pelaa pudotuspeleissä. Hänen varassaan joukkue pärjää tai kaatuu. Hyökkäyksessä vastuuta kantavat muun muassa ykkössentteriksi noussut Sami Päivärinta ja sekä tuloksenteon että vastustajan ärsyttämisen taitava Cameron Wright, mutta myös heidän takaa on löydyttävä tuloksentekokykyä.

Wrightin keräsi saldon 23+18=41 ja Päivärinta 16+25=41, joten kaksikko päätyi tasapisteisiin. Pudotuspelien ajaksi kultakypärä palaa tehtyjen maalien myötä kuitenkin kanadalaisen päähän.

Vastassa leveä ja tehokas Lukko

Tomi Lämsän Lukko on materiaaliltaan ja erikoistilannepelaamiseltaan edellä. Joukkueen hyökkäys on leveä ja laadukas, ja erityisesti kärkiketjut aiheuttavat jatkuvaa uhkaa. Puolustuspelaaminen on kurinalaista ja alivoima sarjan eliittiä.

Lukon joukkueen tehomiehinä runkosarjassa loisti ykköskenttä Ruohomaa–Beaucage–Saarela. Mikael Ruohomaa kantaa kultaista kypärää runkosarjan tehopistein 16+46=62.

Ainoa selkeä kysymysmerkki löytyy maalivahtiosastolta, jossa vastuu on kiertänyt. Se tarjoaa Kerholle pienen sauman – mutta vain, jos ottelut pysyvät tasaisina.

Tilastot eivät mairittele: HPK on hävinnyt Lukolle kymmenen peräkkäistä liigapeliä. HPK ei siis lähde sarjaan suosikkina, eikä sen tarvitsekaan. Joukkue on tottunut pelaamaan paineen alla ja tietää, että sen mahdollisuus piilee kurinalaisessa puolustamisessa, vahvassa maalivahtipelissä ja yksittäisten hetkien hyödyntämisessä.

Pinnan alla on merkkejä siitä, että kuilu ei ole aivan niin suuri kuin sarjataulukko ja keskinäisten tulokset antavat ymmärtää. Kauden edetessä HPK on pystynyt haastamaan Lukkoa paremmin, ja viimeisin kohtaaminen Hämeenlinnassa kääntyi vasta jatkoajalla vieraille – pelillisesti Kerho oli jopa edellä.

Kerhon lähtökohta onkin poikkeuksellisen vapaa. Paineet ovat Raumalla kotijoukkueella, kun taas omaa playoff-kilpajuoksuaan koko kevään käynyt HPK voi lähteä sarjaan haastamaan ja rikkomaan ennakkoasetelmia. Jos Kerho onnistuu pitämään pelit vähämaalisina ja iskemään paikoistaan, se voi tehdä sarjasta huomattavasti ennakoitua tasaisemman.

Ottelulähetys käynnistyy kello 17.30. Ottelun selostaa Pauli Salokangas. Ennakkotunnilla mukana Marko Syrjälä.

– Radiolähetys: FM-taajuus 105,1 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/

Paikka

Kivikylän Areena, Rauma
Nortamonkatu 23, 26100 Rauma
To Top