![]() ![]() |
Otteluinfo
HPK pelasi perjantaina Porissa, missä Ässät oli vahvempi numeroin 4–1. Kotijoukkue oli vaarallisempi, tehokkaampi ja tylympi, eikä Kerho saanut kunnolla peliä hallintaan. HPK:n ainokaisen osuman teki paluumuuttaja Elmeri Eronen, alkukauden kirkkaimpia valopilkkuja. Ässät karkasi jo avauserässä johtoon eikä luopunut siitä, viimeistellen loppulukemat 4–1 tyhjään maaliin.
Mikko Mannerin ryhmä hakee nyt avausvoittoa kotiyleisön edessä ja tarvitsee lisää terävyyttä hyökkäyspäähän sekä tiukempaa otetta erikoistilanteissa.
Sportilla kotitappio alla – tarkkailussa Stålberg
Juuso Hahlin Sport menetti kesällä nuoren puolustajasensaatio Atro Leppäsen, joka siirtyi Edmontoniin. Viime kaudella vaasalaiset ylsivät ensimmäistä kertaa seurahistoriassa puolivälieriin, mikä nosti koko organisaation profiilia. Hyökkäys nojaa edelleen ruotsalaisiin, mutta maltillisemmin. Kokeneet Simon Hjalmarsson ja Johan Sundström kantavat isoa vastuuta, ja tulosodotuksia kohdistuu myös Philip Granathiin ja Viljami Niemiseen. Tulopuolella tärkein vahvistus on kasvattajaseuraansa palaava Miika Koivisto, uusi kapteeni ja puolustuksen ykkösnimi.
Sport kohtasi eilen kotonaan HPK:n avauskierroksen vastustajan Turun Palloseuran. Vaasalaiset karkasivat avauserässä johtoon, mutta taipuivat lopulta 2–3-tappioon. Kahden kierroksen jälkeen HPK:lla on vielä voitto saavuttamatta, kun taas Sport haki sen avauskierrokselta Oulusta nollaamalla Kärpät kolmella osumalla.
Sportin Sebastian Stålberg on ollut mukana jokaisessa viidessä joukkueensa maalissa. Tiistain avauskierroksella hän kirjautti kolme syöttöpistettä Oulussa ja perjantaina iski kaksi maalia TPS:n verkkoon. HPK:n tehopisteet ovat jakautuneet tasaisesti – kukaan ei ole kerännyt kahta pistettä. Peli voi määrittää, kenelle Veikkauksen kultakypärä pian asetetaan päähän.
HPK ennakkosuosikkina kotiedun turvin
Viime kaudella joukkueet tarjosivat todellista jännitysnäytelmää: kaikki neljä keskinäistä päättyivät kotivoittoon, kolmesti jatkoajalla, lukemin 3–2. Nytkin luvassa lienee ensimmäisten pelien perusteella tiukka ja vähämaalinen vääntö, jossa jännitystä riittää loppuun asti. Kerholla on kuitenkin kotietu, joten vedonlyönnin kertoimien valossa kotijoukkue on suosikki.
Ottelulähetys käynnistyy kello 16.30. Ottelun selostaa Pauli Salokangas. Kommentaattorina Jussi Kari-Koskinen.
– Radiolähetys: FM-taajuus 105,1 MHz
– Nettilähetys: Kerhoradio.fi/nettilahetys/