Kerhoradio somessa
Arguendo
Autiotalot-1
Hattula(1)
Herkkumaa_logo1
laatumuutot-1
kautopesu-1
kotipizza
rengasliike_kumiseta-1
omasp
Pancho Villa logo
tawastiagroup
vanhanalle
taitonelio
Romupiste
Team Sportia Hämeenlinna logo nettiin-1
viihdekeskushampton
Vitabalans_logo_2021_width 500px-1
assalkv-1
rtv

Kommentaattorivieras

Kolme liigamestaruutta voittanut Jukka Laamanen: ”HPK:ssa saa pelata omilla vahvuuksillaan”

Pelaajaurallaan kolme liigamestaruutta voittanut Jukka Laamanen pelasi HPK:ssa kahteen otteeseen, kausina 2004-06 ja 2008-12. Liigapaikkansa savonlinnalaislähtöinen puolustaja vakiinnutti vasta pitkälti yli parikymppisenä.

– Tietenkin läpimurto olisi voinut tapahtua aiemminkin, mutta suhtkoht pienen hyökkäävän puolustajan paikkoja ei joukkueessa yleensä monta ole. Loukkaantumisia tuli myös usein läpimurron kynnyksellä, mikä koetteli henkisesti, Laamanen sanoo.

Hän ehti jo kertaalleen ilmoittaa lopettavansa uransa, mutta Porissa kaudella 2001–02 aukesi vielä yksi mahdollisuus.

– Aloitin kauden seiskapakkina ja lopetin kultakypäränä, ja siitä maajoukkueeseen. Siinä näki, että taidot on olemassa, kun pääsee oikeanlaisten pelaajien kanssa pelaamaan.

HPK:ssa rohkaiseva ilmapiiri

Parin Ilveksessä vietetyn kauden jälkeen hän siirtyi Jukka Jalosen valmentamaan HPK:hon. Kerhossa hän paukutti heti ensimmäisellä kaudellaan uransa parhaat pisteet 15+21=36 ja kaupan päälle pudotuspeleissä 1+4=5.

– HPK:n vahvuus on siinä, että pelaajien annetaan pelata omilla vahvuuksillaan. Ilmapiiri on vaativa, mutta äärimmäisen rento, melkein kuin luokkaretkellä.

Seuraavan kauden huipentanutta kevättä 2006 Laamanen luonnehtii oman uransa tapaan vaikeuksien kautta voittoon -tarinaksi.

– Meillä oli helmikuussa kymmenen pelaajaa loukkaantuneena, ja mietimme monta kertaa, että mitä tästä tulee, Laamanen muistelee. Kevät tuotti Kerholle kuitenkin seurahistorian ensimmäisen mestaruuden.

– Olin itse jo sen verran iäkäs, että ymmärsin, mitä mestaruus merkitsi koko HPK-yhteisölle. Kärpissä voitetut mestaruudet olivat ihan erilaisia. Niillä resursseilla mestaruus on ainoa vaihtoehto, jolloin painekin on ihan erilainen.

Perhekin halusi takaisin Hämeenlinnaan

Oulusta Hämeenlinnaan Laamasta veti takaisin… niin, ilmapiiri.

– Perhe viihtyi täällä hyvin. Halusin palata kolmekymppisenä, kun olin vielä parhaimmillani. Pari viimeistä vuotta eivät joukkueelta olleet ihan sellaisia kuin olisin toivonut, mutta se kuuluu urheiluun, Laamanen sanoo.

– Uran lopetin kuitenkin ihan oikeaan aikaan, koska paloa ei enää ollut. Jääkiekko antoi kuitenkin paljon myös pelaamisen jälkeiselle uralle.

Kuuntele tallenteelta, millaisia neuvoja Laamanen antaa nuorille jääkiekkoilijoille ja miksi Laamanen ei ikinä lähtenyt pelaamaan ulkomaille, vaikka tarjouksiakin tuli.

Kommentoi

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi Kirjaudu sisään

Mitä mielessä?

Seuraava ottelu

Ottelukalenteri

maaliskuu 2022
ma ti ke to pe la su
« helmi   syys »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  
To Top